sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Joe Abercrombie: Puolikas sotaa

Puolikas sotaa (Half a War, 2015, suom. 2016) päättää Joe Abercrombien Särkynyt meri -trilogian. Viimeiseen osaan on jälleen nostettu uusi päähahmo, Skara, Throvenlannin prinsessa, jonka perheen Isoäiti Wexenin johdattama suurkuningas tuhoaa. Skara pääsee karkuun ja päätyy Isä Yarvinin kokoamaan liittoutumaan Gettlannin kuningas Uthilin ja Vansterlannin Grom-gil-Gormin rinnalle. Valmistautumattomasta prinsessasta tulee kuningatar ja hänen on löydettävä toiset keinot selvitä sodasta kuin kuuluisat taistelijat. Raith on Gromin joukkojen tappeluherkkä rämäpää, joka joutuu itselleen poikkeukselliseen tehtävään suojelemaan Skaraa. Hänen kamppailunsa käydään odotusten ja tahdon välillä. Yarvin pelastama mastoissa kiipeilevä Koll on aikuistumassa ja seuraamassa isä Yarvin jalanjäljillä veljeksi. Päätös ei muun taistelun tiimellyksessä ole kuitenkaan helppo, sillä seppämestari Rinillä on kumma vaikutus hänen tuntemuksiinsa. Isä Yarvi juonii ja kutoo verkkojaan, mutta mihin kaikkeen ne ulottuvat ja ovatko vaikutukset sittenkään hänen hallittavissa.

Trilogian päätöskirja antaa enemmän sitä, mitä Abercrombielta odotin kahdessa ensimmäisessä osassa. Se on rosoisempi ja hahmot yhä enemmän aikaisempien teosten kaltaisia elämässä rämpijöitä, joista löytyy hitunen hyvää ja epäitsekkyyttä, jotta he ainakin yrittävät päätyä oikeankaltaisiin ratkaisuihin, vaikka se ei ominta aluetta olisikaan. Puolikas sotaa käydään juonimalla ja oikeilla päätöksillä oikeaan aikaan, mutta toinen puoli on verta ja suolenpätkiä. Niitä riittää tässä kirjassa. Pohdiskelin kokonaisuutta ja Yarvin hahmon muutoksen uskottavuutta trilogian edetessä, enkä ole ihan vakuuttunut, vaikka olenkin sinänsä tyytyväinen, että hän on hyvin ristiriitainen hahmo. Abercrombie uskaltautui poistamaan hahmoja kuvioista roppakaupalla ja jotenkin toivon, että ne jotka jäivät henkiin ja joiden tulevaisuus jäi auki, eivät palaisi kuvioon kovin suuressa roolissa tulevissa teoksissa.

Kirjan parasta antia on Abercrombielle tyypillinen hahmojen sanailu ja juonen monet käänteet ja yllätykset. Tapahtumat ovat nopeatempoisempia kuin edellisissä teoksissa, joissa matkanteko oli yksi aspekti. Nyt tuntuu, että hahmot siirtyivät paikasta toiseen melkoisen pikaisesti. Haltia-aseet saavat minulta pitkän miinuksen. Sama kehityssuunta oli nähtävissä yksittäisessä Red Country -kirjassa (arvostelu), mutta siinä se sopi maailman kehitykseen, tässä tuli vähän kuin puskista, jostain menneisyydestä. Joka tuntui tulevaisuudelta. Siitä huolimatta Puolikas sotaa on mielestäni kelpo trilogian päätös ja sen paras osa. Jään odottamaan Abercrombien seuraavaa siirtoa ja sillä välin ehdin varmaankin jossain välissä lukea hänen koottuja novellejaan.

6 kommenttia:

  1. Uusi trilogiahan on kovasti tulossa. Ensimmäinen osa "A Little Hatred" tulossa arviolta kesällä 2019. Kun olet nopeampi lukija niin pistä vaan tulemaan muun tuotannon arvioita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Ilmeisesti huhtikuussa 2019. Muusta tuotannosta minulta puuttuu Last Argument of Kingsin ja Best Served Coldin arviot, ja novellikokoelma. Muut löytyy. Last argumentista odotan yhä suomennoksen ilmestyvän uudelleen lukua varten. Piti tulla tämän vuoden alussa, mutta ei näy eikä kuulu.

      Poista
  2. Uskaltauduin itsekin vihdoin ja viimein kokeilemaan sitä Ensimmäinen laki -sarjaa ja ai että kun kuulostaa hyvältä! Tästä Särkynyt meri -sarjasta jäi aikoinaan vähän sellaiset "ihan kiva" -fiilikset. Oletko muuten lukenut Luke Scullin Grim Companya? Se on samantyylistä synkän humoristista ja vauhdikasta fantasiaseikkailua ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En juuri Scullia ole lukenut, joitain muita nimiä kylläkin, ja joudun toteamaan, että eroja on. En välttämättä pidä. Särkynyt meri on sarjana tosiaan muuhun tuotantoon verrattuna minustakin heikompaa. Toivottavasti jatkossa palataan The Heroesin tasolle.

      Poista
  3. Kun luin kirjoittamasi esittelyn, en tunnista muistavani mitään koko kirjasta, vaikka lukemisesta on kulunut vain reilu vuosi… taitaa se dementia olla tosi asia. Mutta sen muistan, että pidin tätä viimeistä osaa vähiten kiinnostavana koko sarjasta. En tiedä yhtään oliko se edes huonompi kuin muut (siis omasta mielestänikään), mutta kyllästyminen taisi iskeä. (Pitäisi varmaan kaikista sarjoista lukea vain ensimmäiset osat etten hyytyisi.) Hyvää kirjassa oli, ettei ollut ”happily ever after” - meininkiä vaan uhrauksia tehtiin. (Näin olin muistiin kirjoittanut:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan lukea mitä kirjoitin esittelyssä, ne kun ovat joskus haasteellisia. Yritin olla ympäripyöreä. Abercrombie pysytteli grimdark-polulla mikä on hyvä. Seuraavaan kirjaan kyllä latautuu enemmän odotuksia.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...