lauantai 19. elokuuta 2017

Blogistanian elokuun 2017 lukumaraton - päivittyvä

Kesän viimeinen blogistanian yhteinen lukumaraton on täällä! Tänään lauantaina on varsinainen maratonpäivä, mutta lukea sai ja saa perjantaina ja sunnuntainakin, kunhan osa maratonista sijoittuu lauantaille. Vanhat tutut säännöt 24 tuntia taukoineen ja bloggausta sekä sivujen laskemista ovat yhä voimassa. Lukumaratonia emännöi Oksan hyllyltä -blogi.

Tällä kertaa minulla on vuorossa teemalukumaraton ja teema on Conan barbaari. Tunnen tarusta ainoastaan Arnold Schwarzeneggerin tähdittämän elokuvan version, Jason Momoan versiota en pystynyt katsomaan kokonaan. Conan ei ole missään muodossa koskaan ollut kiinnostava hahmo minulle, mutta johtuuko se vain tietämättömyydestä? Päätin haastaa itseni lukumaratonin aikana tutustumaan kyseiseen kimmerialaiseen. Otin luonnollisesti luettavaksi Robert E. Howardin novelleja teoksessa Mustan rannikon kuningatar ja muita Conan-kertomuksia ja Petri Hiltusen sarjakuvaversion Mustan rannikon kuningattaresta. Jos aikaa riittää, niin saatan uppoutua Markku Sadelehdon toimittamaan antologiaan Shoredanin kellot, jonka tarinat ovat temaattisesti jatkoa Howardin miekka ja magia -klassikoille. Päivitän alle tilannetta lukumaratonin etenemistä.


Aloitin lukumaratonin 19.8. klo 01:00 Conan-novellilla Elefantin torni, mutta lukupaikkani oli niin rauhaton, ettei lukeminen edennyt juurikaan.

klo 03:12 olen kotona ja kirjoitin tämän postauksen. Nyt pääsen tosissaan keskittymään Conan-tarinoihin.

klo 04:50 Hitaasti lukeminen etenee muun puuhastelun ohessa, mutta sain Elefantin tornin luettua (38 sivua) ja aloittelen juuri Rosvoja talossa. Jo ensimmäinen novelli vahvisti, että tutustuminen oman mukavuusalueen ulkopuolisiin teoksiinkin kannattaa.

klo 08:45 Nukuin ja luin muutaman sivun. On aika lähteä kaupungille asioille, joten tauko lukemiseen sen vuoksi. Sivuja kertynyt 50.

klo 12:05 Asioimiset tehty. Nyt lukumaraton jatkuu.

klo 19:45 Ei tämä lukeminen tässä koitoksessa oikein suju, mutta se ei johdu Conanista, vaan kaikesta muusta oheistoiminnasta. 71 sivua on kuitenkin kertynyt ja aikaa on vielä jäljellä yli 5 tuntia. Luen parhaillaan kokoelman nimikkonovellia eli Mustan rannikon kuningatarta.

klo 22:00 Mustan rannikon kuningatar luettu ja sivuja kertynyt 97. Aloitan nyt Petri Hiltusen sarjakuvaversion kyseisestä novellista.

klo 22:35 Hiltusen kuvittama versio Mustan rannikon kuningattaresta oli hyvin uskollinen tarinalle. Sivuja kertynyt lukumaratoniin 144.

klo 23:05 Päätän oman lukumaratonin, kun väsymys alkaa painaa ja aikaa on jäljellä enää kaksi tuntia. Tämän kertainen maratoonaukseni oli hyvin rikkonainen, eikä nyt ollut paras mahdollinen hetki lukemiselle hyvästä suunnittelusta huolimatta. Sain kuitenkin käsityksen jo siitä mitä luin, millaisia Conan-tarinat ovat, enkä ole erityisen kiinnostunut niistä vieläkään. Todennäköisesti luen kuitenkin kokoelman loputkin novellit. Lukumaratonin loppusaldoksi jää 144 sivua, joka on parempi kuin 0.

Lukuiloa niille, jotka vielä maratonissa jatkavat.

11 kommenttia:

  1. Hienoa, että maratonilla on ainakin yksi teemamaratoonaaja mukana. :) Omat Conan-muistoni rajoittuvat lapsena satunnaisesti luettuihin sarjakuviin. Mikään suuri suosikkini Conan ei koskaan ollut, mutta seikkailunnälkäisenä lukijana tuli tätäkin kokeiltua. Tsemppiä sinulla lukemiseen. :)

    VastaaPoista
  2. Meillä sama aloitusajankohta! Tsemppiä maratoniin :) /Tiia

    VastaaPoista
  3. Mukavaa maratonia! Kiva tämä teema idea ;)

    VastaaPoista
  4. Teemamaratonia pitäisikin taas kokeilla (kerran maratoonasin vanhemmuuteen liittyvillä kirjoilla). Conan barbaari tuli katsottua lapsena miljoonaan kertaan, postauksestasi tulikin mukavan nostalginen olo. Hyvää maratonia! :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä ajatus tämä teemamaraton :) Tuon Hiltusen olen joskus lukenut ja taitaapa se löytyä hyllystäkin. Muistan pitäneeni siitä tuolloin kauan sitten, kiva kuulla mitä sinä siitä pidit noiden muiden Conan-tarinoiden kontekstissa.

    VastaaPoista
  6. Taidat olla yöeläjä :) Mukavaa maratonia.

    VastaaPoista
  7. Mainio teema, Howardin Conanit (ja sekalaisia muitakin Howardin tarinoita) tuli luettua kaikki teininä ja pidin niistä, pidin niistä silloin, mutta lukemisesta on kieltämättä jo jonkin aikaa.

    Tosin olen kyllä lukenut joitan muita noita aikalaisia, pulp-fantsua ja -kauhua, ja niistä pitänyt, joten ehkä pitäisi uudelleenlukea joitain (sama pätee Lovecraftiin).

    Leffa-Conanilla ei ole kauheasti tekemistä Howardin Conanin kanssa, sarjakuvien sankareilla vaihtelevasti...

    VastaaPoista
  8. Hauska idea lukea paljon yhdestä aiheesta!

    VastaaPoista
  9. Minunkin pitää ehdottomasti joskus kokeilla teemamaratonia. Mukavasti pääsit tuttavuuteen Conanin kanssa.:) Kiitos sinulle osallistumisesta!

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...