torstai 9. maaliskuuta 2017

Jonathan Strange & Mr Norrell -minisarja

Kun luin Susanna Clarken vuonna 2004 julkaistun Jonathan Strange & Mr Norrell -teoksen uudestaan pari vuotta sitten (arvostelu), ehdin silloin jo katsoa seitsemänosaisen tv-sarjan ensimmäisen jakson. Olen odottanut koko sarjaa tulevaksi johonkin striimipalveluun tai YLElle esitettäväksi, mutta eipä ole vielä kuulunut. Sen vuoksi ostin sarjan import-dvd:nä. Kaikki jaksot on ohjannut Toby Haynes ja käsikirjoittanut Peter Harness.

Jonathan Strange (Bertie Carvel)
Muistin virkistykseksi; vaihtoehtohistoriallinen tarina sijoittuu Englantiin Napoleonin sotien aikaan, jolloin käytännön taikuus on jo vuosisatoja aiemmin kadonnut Englannin maaperältä, vaikka teoreettisia maagikoita vielä esiintyykin. Tähän joukkoon ilmestyy kirjanoppinut Gilbert Norrell miespalvelijansa John Childermassin kera osoittamaan, että käytännön taikuutta vielä on jäljellä ja hän osaa käyttää sitä vastuullisesti. Vaan Norrell tekee virheen, millä on vakavat seuraamukset. Katutaikuri Vinculuksen hokema muinaisen keijujen johtajan Raven Kingin ennustuksesta ottaa askeleen eteenpäin, kun Norrellin avuksi ja vastaan tulee toinen lahjakas taikuri Jonathan Strange. Niin erilaisia kuin Norrell ja Strange ovatkin luonteeltaan, heidän kohtalonsa on vääjäämättä sidottu toisiinsa.

Gilbert Norrell (Eddie Marsan) ja John Childermass (Enzo Cilenti)
Tv-sarjaa esitettiin BBC Onella toukokuusta kesäkuuhun 2015. Sarjan pääosissa ovat Bertie Carvel Strangena ja Eddie Marsan Norrellina. Molemmat ovat loistavia rooleissaan ja näyttelijöiden välisessä kommunikoinnissa on juuri oikeanlaista jännitettä, vaikkakin on hieman outoa nähdä Eddie Marsan hymyilemässä Norrellina. Norrell on kirjassa ärsyttävä kirjojen lainaushaluttomuudessaan, mikä tv-sarjassa korostuu koomisena Marsanin taidokkaissa käsissä.


Ehdin jo ensimmäisen jakson kohdalla kehua Childermassia (Enzo Cilenti), joka säilyi ihan loppuun saakka yhtenä suosikkihahmonani. Kirjassa hän ei sitä juurikaan ollut, mutta tv-sarjassa on ehkä hieman muutettu hänen luonnettaan. Villavahiuksinen keiju sen sijaan jäi mielestäni valjuksi. Sarjan ja kirjan välillä on luonnollisesti muutamia muutoksia yksityiskohdissa, kuten esimerkiksi hirttämiskohtauksen jälkeen Vinculuksen kohdalla, sekä useissa sodankäyntiin liittyvissä kohtauksissa, mutta nämä eivät heikentäneet lainkaan minisarjan tehoa.

Stephen Black (Ariyon Bakare) ja villavahiuksinen keiju (Marc Warren)
Jonathan Strange & Mr Norrell tv-sarjana on tummasävyinen, ajoittain pelottavan synkkä ja sen äänimaailma on tehokas. 1800-luvun Lontoo on uskottava, aksentit kohdillaan ja samoin fantasia- ja taikuusosiot. Erinomaisesta kirjasta sovitettu minisarja on varsin onnistuneesti toteutettu ja sen vuoksi onkin harmi, ettei sitä ole vielä missään maksuttoman tai maksullisen kanavan nähtävillä. Onneksi dvd:nä löytyy. Suomenkielistä tekstitystä ei ole vielä saatavilla, mutta englanninkielisestä tekstityksestä on paljon apua siitäkin, jos puheesta ei aina saa selvää. DVD:ssä on lisäksi ekstrana muutamia huvittavia poistettuja kohtauksia (brittiläiseen tyyliin) ja Making of -pätkät. Rotten Tomatoesin sivulla sarjan tomaattimittari on nyt maaliskuun alkupuolella 90 % ja arvosanan keskiarvo 4,2/5. Eli muutkin ovat pitäneet sarjasta kuin minä. Tässä tapauksessa voin suositella niin kirjaa kuin tv-sarjaa.

Jonathan Strange ja Arabella Strange (Charlotte Riley)
Liitän tämän bloggauksen osaksi Paperilta ruutuun -lukuhaastetta. Aiemmin haasteessa mukana on Arthur Conan Doyle: The Lost World – Kadonnut maailma.

3 kommenttia:

  1. Sarja näkyy kuulemma Sonera Viihteen Circus-kanavalla. Joten jos on intoa nähdä ilman että ostaa dvd:tä, niin sitä kautta sitten.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana sarja! Olen ihan koukussa ja tämä wanha aika <3
    Paljon mielenkiintoisa tässä sinun blogissa! Pitää oikein ajan kanssa tutustua! Ihana löydös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin onnistunut sarja. Ja sopivan mittainen, eikä ylimäärin venytetty keksityillä juonilinjoilla.
      Kiitos, on mukavaa aina kun joku uusi henkilö löytää blogini.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...