torstai 29. lokakuuta 2015

Sergei Lukjanenko Helsingin kirjamessuilla 2015

Pistäydyin Helsingin kirjamessuilla pikaisesti sunnuntaina 25.10., ainoana tarkoituksena käydä kuuntelemassa venäläistä kirjailijaa Sergei Lukjanenkoa, jonka Into Kustannus oli maahan kiikuttanut vierailemaan. Lukjanenko tunnetaan Suomessa Partio-sarjan kirjoistaan eli Yöpartio (arvostelu), Päiväpartio, Hämärän partio ja Viimeinen partio. Sekä vielä ilmestymättömistä Uusi partio ja Kuudes partio. Minä olen lukenut sarjasta vasta ensimmäisen kirjan ja hieman jännitti josko kuulen spoilereita kysymyksissä, mutta sellaista tilannetta ei onneksi vastaan tullut.


Minulla ei ole aavistustakaan kuka tummin aurinkolasein varustautunut jäppinen Sergei Lukjanenkon seurassa oli tulkin lisäksi ensimmäisessä keskustelussa, vaikka tutulta näyttää (kuva yllä – voiko joku valaista asiaa?), eikä hänellä ollut erityistä rooliakaan tilaisuudessa. Esitti vain pari kysymystä, jonka jälkeen siirryttiin yleisökysymyksiin. Lukjanenko puhui pelkästään venäjää ja yleisössä oli joukottain venäjänkielistä porukkaa. Pääsin itse esittämään pari kysymystä (suomeksi), joista ensimmäinen koski kirjailijan koulutustaustaa ja onko hän hyödyntänyt sitä esim. Partio-sarjan hahmojen kohdalla, esim. hyvän ja pahan välisessä suhteessa. Taustana tähän kysymykseen oli mielikuva harmaista hahmoista, mikä syntyi Yöpartiota lukiessa. Tiesin kirjailijan olevan koulutukseltaan (lasten)psykiatri, minkä hän toi myös esille ja sanoi, että tämä ehkä vaikuttaa siihen miten hän maailmaa katsoo, mutta ei varsinaisesti fantasiamaailmaan sijoittuvaan tarinaan. Hänen mielestään jonkin ammatin tai koulutuksen omaavat ihmiset eivät kirjoita työhönsä liittyvistä asioista, vaan jostain ihan muusta. Ehkä ei ihan täysin pidä paikaansa, mutta kirjailijan näin näki.


Toinen kysymykseni koski huumoria, jota vertasin Sapkowskin ja Lemin tyyliin, mikä tuntui miellyttävän kirjailijaa, sillä hän nyökkäili jo kuunnellessaan suomenkielistä kysymystäni. Hän tunnustautuikin molempien kirjailijoiden ihailijaksi. Hän oli aluksi science fiction -kirjailijan kovin vakavanpuoleinen, mutta sitten totesi ystävänsä kehoituksesta lisänneensä huumoria tarinaan. En tiedä menikö jotain hukkaan vastauksista ja kysymyksistä käännösten yhteydessä, välillä kyllä tuntui siltä. Venäjänkielinen henkilö kysyi kirjailijalta myös kuudenteen eli sarjan viimeiseen kirjaan liittyvän kysymyksen spoilaamatta pahemmin. Lukjanenko puhui asiasta, mutta suostuin painamaan mieleen vain seikan, ettei hän vanno, etteikö koskaankirjoittaisi enää Antonin elämään liittyviä tarinoita, mutta hän ei suunnittele sellaista tällä hetkellä. Lukjanenkon kirjoja on käännetty lukuisille kielille ja hän tuntuu olevan erittäin suosittu varsinkin Venäjällä ja Malesiassa. Joku väitti Partion olevan Venäjällä suositumpi kuin Taru sormusten herrasta tai Harry Potter, mutta kirjailija hymähteli väitteeseen ja sanoi, ettei yllä millään Harry Potter -tasolle. Hän totesi tajunneensa yhtäläisyydet Potterversumin ja Partio-maailman välillä luettuaan ensimmäisen Potterin. Yöpartio on julkaistu vuosi Viisasten kiven jälkeen. Lukjanenko on aiemmin julkaissut science fiction tarinoita. Päiväpartio-kirja on kirjoitettu yhteistyössä Vladimir Vasiljevin kanssa, joka on hänen ystävänsä. Kirjailjan mukaan yhteistyökirjoittaminen sujuu vain, jos toinen henkilö on hyvä ystävä, muuten saattaisi mennä käsirysyksi.


Luonnollisestikin pyysin kirjailijalta nimmarin ja sain myös venäjän kielisen tervehdyksen Yöpartiooni.


Toinen haastattelutilaisuus alkoi reilu puolisen tuntia myöhemmin, haastattelijana Partio-kirjojen suomentaja Arto Konttinen (kuva yllä). Varsin asiapitoinen haastattelu sekin, jostain syystä vain pisti välillä hymyilyttämään hienoinen tahaton komiikka kirjailijan ja kääntäjän välillä. Osa kysymyksistä sivusi aiemmin esille tulleita asioita, mutta Lukjanenko puhui myös enemmän kirjoihinsa perustuvista elokuva- ja tv-tuotannoista. Kirjailija taisi mainita, että lähes jokaisen hänen kirjansa filmaamisoikeudet on ostettu, mutta tämä seikka ei kovin paljoa itseäni kiinnostanut. En ole saanut katsottua loppuun edes ensimmäistä Yöpartio-leffaan. Sen sijaan enemmänkin kiinnosti hänen tuleva kirjansa, erilainen zombie-tarina Quasi (eikä sitten ole aavistustakaan miten sana oikeasti kirjoitetaan!). Toivottavasti sekin saadaan joskus suomeksi, kuten puuttuvat Partio-sarjan kirjat. Palaan niiden lukemisen pariin jossain vaiheessa - ekirjoina.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Ursula K. Le Guin: Haikaran silmä

Olen lukenut useita kirjoja alunperin englanninkielisinä ennen kuin ne ilmestyvät suomeksi, enkä aina palaa niihin suomennosten jälkeen erikseen. On kuitenkin kirjoja, joihin koen tarvetta palata. Ursula K. Le Guin on sellainen kirjailija, jonka jokainen teos ansaitsee kaiken mahdollisen näkyvyyden, varsinkin silloin, jos hänen teoksensa ilmestyy myös suomeksi. Luin The Eye of the Heronin (1978) ensimmäisen kerran viime vuosikymmenellä ja 2012 uudestaan (arvioni kirjasta löytyy täältä). Tänä syksynä julkaistu Haikaran silmä on saatavilla sekä paperisena että ekirjaversiona (DRM-suojattu). Kirja ei varsinaisesti kuulu hainilaiseen sarjaan, mutta se voisi kuulua maailmanluontinsa ja teemojensa kautta.

Yhteiskuntarakenteet, hierarkisuus, naisten asema, yksilön valinta, väkivalta ja väkivallattomuus ovat kaikki pienimuotoisessa tarinassa läsnä. Le Guin on kirjoittanut vaikuttavampiakin teoksia näistä teemoista, enkä lukenut Haikaran silmää enää kolmatta kertaa sen vuoksi. Luin, koska halusin palata Victorian planeetalle, sen kuparilehtisten rengaspuiden siimekseen. Puut ja metsät ovat Le Guinille tärkeitä, mikä näkyy hänen tuotannossaankin, ja yksi viehättävimmistä puista (fantasiapuita, kuten lumopuut ja entit lukuunottamatta) löytyy tästä kirjasta. Rengaspuiden elinkaari ja puurenkaat ovat heti ensimmäisestä lukukerrasta jääneet mieleeni. Koko Victorian maailma ihmisen kesyttämättömine eläimineen on kaunis ja välittyy hyvin myös Jyrki Iivosen suomennoksen kautta. Kävin vasta Norjassa jäätikköretkellä ja koko luontokokemukseni tuolta reissulta palasi tuoksuineen päivineen mieleeni, kun luin tiettyjä osia Haikaran silmästä.

Pidän Haikaran silmän kansikuvasta, joka on, samoin kuin edellisen suomennoksen Neljä anteeksiantoa (blogikirjoitus) kansi, Jani Laatikaisen käsialaa. Itse asiassa Haikaran silmän kansikuva on mielestäni enemmän kuin onnistunut. Koko sen asetelma ja värimaailma viehättää. Joskus näinkin.

Tässäpä mitä halusin tästä kirjasta sanoa. Kuten aina Le Guinin kohdalla, suosittelen lukemaan. Teos ansaitsee sen, vaikkei kirjailijan mestariteos olekaan. Ennen kaikkea sinä lukijana ansaitset sen.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Andy Weir: Yksin Marsissa - kirja ja elokuva

Andy Weirin The Martian (2012) on ilmestynyt vastikään suomeksi nimellä Yksin Marsissa, sopivasti Ridley Scottin kirjan pohjalta ohjaaman elokuvan ilmestyessä teattereihin. Luin kirjan viime joulukuussa (arvostelu siitä löytyy täältä) ja ostin suomennoksen ekirjana kannatuksen vuoksi. Selailin suomennosta sieltä täältä ennen kuin viime perjantaina kävin sitten katsomassa elokuvan.

Kuten mainitsin aiemmin kirja-arviossani Yksin Marsissa on viihdyttävä ja huumorintajuinen kirja ja vaikka huumori ei ihan istunut kohdilleni, niin hyvinkin positiivinen käsitys kirjasta jäi. Leffaan oli sisällytetty kaikki olennainen, mutta luonnollisestikin sitä oli sovitettu valkokankaalle ja teknistieteellistä puolta oli hieman lyhennetty rytmityksen vuoksi. Siltikin elokuvan kesto on noin parikymmentä minuuttia yli 2 tunnin.

Kyseessä on science fiction -tarina ja vaikka teknologia on olemassa jo nyt, Mars-lennon toteutumiseen menee vielä jokunen vuosikymmen. Sekä Weir että Scott ovat molemmat tarkistaneet tieteellisen puolen tarkkuutta niin kirjaan kuin elokuvaankin, joten siinä suhteessa ei ole suuria kämmejä. Scott on ilmoittanut, että Marsin heikompaa painovoimaa ei huomioitu leffassa ja hiekkamyrskyjä on liioiteltu tarkoituksella dramaattisen vaikutuksen antamiseksi, sillä eihän ne oikeasti ole tuollaisia, vaan huomattavasti laimeampia. NASAn rakennus ei asiantuntijan mukaan ole realistinen toiminnallisesti, mutta Hei, tämä onkin science fictionia! Elokuva ei perustu tositapahtumiin, vaikka jokunen amerikkalainen kuulemma niin kuvitteleekin. NASA on ollut mukana elokuvan vaiheissa ja promotoi leffaa, sillä voivathan hekin hyödyntää leffan suosiota todellisissa projekteissaan. Medianäkyvyys on tärkeää.


Elokuva toimi, mistä suurimmat kiitokset menee Matt Damonille ja Ridley Scottille. Huumori, joka ajoittain ylitti sietorajani kirjassa, oli elokuvassa sileämpää, mutta silti siitä välittyi kirja-Watney (ja Hermeksen miehistön) humoristisia piirteitä. Matt Damonin pienet eleet onnistuivat loistavasti välittämään tunnelmia ja ajatuksia. Leffa nauratti ääneen, muitakin katsojia kuin minua. Ja yksi kohtaus oli huippu: siihen liittyi Sean Bean ja Tolkien. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan, kun näette leffan. Paljon plussaa Sean Beanille muutenkin roolistaan. Ridley Scott on tehnyt huikeita leffoja, joista yksi on yhä minun Top5:ssä, mutta valitettavasti floppejakin joukkoon mahtuu. Yksin Marsissa ei ole floppi, vaan jää puhtaasti positiiviselle puolelle. Suosittelen ehdottomasti katsomaan sen ja luonnollisesti suosittelen lukemaan kirjankin. On kannatettavaa, että se on julkaistu suomeksi.


Vasta ilmestyneessa IFLSciencen haastattelussa Andy Weir kertoo enemmänkin ajatuksistaan mm. kirjan sisältämistä tieteellsista ja teknisistä ratkaisuista ja paljastaa samalla kirjoittavansa seuraavaa teostaan, nimeltä Zhek. Ehkäpä sekin tulee luettua, vaikka vaikuttaa hyvinkin erilaiselta kuin Yksin Marsissa.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

George R.R. Martin: A Knight of the Seven Kingdoms

Nyt se on täällä: George R.R. Martinin tähän astiset Dunk & Egg -tarinat kokoava teos, A Knight of the Seven Kingdoms (2015). Kokoelma sisältää Legend I (1998), Legend II (2003) ja Warriors (2010) -antologioissa alunperin julkaistut pienoisromaani-mittaiset kertomukset: The Hedge Knight, The Sworn Sword ja The Mystery Knight, joissa seikkailee isokokoinen puskaritari Duncan the Tall (Dunk) ja hänen aseenkantajansa Egg. Tapahtumat sijoittuvat ajalle noin 90 vuotta ennen kuin varsinainen A Song of Ice and Fire -sarja alkaa, Targaryen-kuningas Daeron II:n viimeiselle hallintovuodelle ja Aerys I:n hallintokauden alkuun. Olen lukenut tarinat useaan otteeseen aiemmin ja tehnyt niistä suomenkieliset referaatit, jotka voi halutessaan käydä katsomassa täältä. Sivu luonnollisestikin sisältää spoilereita! Odotin tätä teosta lähinnä kuvituksen vuoksi ja erityisesti halusin nähdä millaisena Gary Gianni näkee Brynden Riversin eli Bloodravenin.

The Hedge Knightissa Dunk kohtaa ensimmäisen kerran Eggin, joutuu käsikähmään Targaryen-suvun kanssa naisen vuoksi ja joutuu taistelemaan hengestään seitsemän hengen oikeudenkäyntitaistelussa. Noin niinkuin lyhyesti. Itse asiassa ensimmäinen tarina on huikeaa kerrontaa, jossa hahmot avautuvat persoonallisina ja Martin kirjoittaa tunteella ja antaumuksella Westerosin historian tapahtumista, joilla on vaikutusta myös varsinaisen Tulen ja jään laulu -sarjan tapahtumiin.


The Sworn Swordissa Dunk ja Egg ovat ehtineet matkustella jo puolentoista vuoden ajan yhdessä mm. Dornessa ja saapuvat nyt suuren kevätsairauden jälkimainingeissa Standfastiin ser Eustacen palvelukseen, jolla on kahnausta naapurinsa lady Rohanne Webberin kanssa. Välejä hiertää myös Targaryenin Blackfyre-kapinan aikainen kansan kahtiajako ja Dunk aseenkantajineen joutuu selvittelemään pienimuotoista kohtausta.

The Mystery Knightissa Dunk ja Egg ovat matkalla pohjoiseen, mutta pysähtyvät lordi Butterwellin häiden kunniaksi järjestettyihin turnajaisiin. Vaikka Blackfyre-kapina onkin kukistettu, Westerosissa ei vallitse kuitenkaan rauha, vaan pinnan alla kuohuu. Dunk ja Egg joutuvat todistamaan salaliittoa ja ensimmäistä kertaa myös Aerys I:n Koura, lordi Bloodraven astuu henkilökohtaisesti tarinaan mukaan.

Kaikissa kolmessa tarinassa on Martinin tapaan lukuisia ja lukuisia hahmoja, joiden osuus voi olla pieni, mutta ehkäpä kokonaisuutta ajatellen merkittävä tai sitten ei. Lukemalla selviää ja tarkkanäköisyyttä vaaditaan. Hahmoista löytyy epämiellyttäviä henkilöitä, joista saattaa ilmaantua kuitenkin oikeudenmukaisuuden ja moraalin piirteitä, halu tehdä oikein tai sovittaa. Martinilla on mestarillinen tapa luoda hahmokuvia muiden hahmojen kautta, jolloin ne ovat värittyneitä ja asenteellisia. Lopullinen käsitys hahmosta syntyy vasta kun sen on "nähnyt" useamman näkökulmasta. Targaryenit äpärineen ovat loistavia esimerkkejä viallisista, mutta silti monipuolisista ihmisistä, joista osa kallistuu sankaruuteen, osa mielipuolisuuteen. Rakastan tätä kuvitteellista sukua, olen targaryenisti.

A Knight of the Seven Kingdoms on ehdoton kokoelma A Song of Ice and Fire -sarjan faneille. Ehdoton. Dunk ja Egg -tarinat syventävät ja selittävät sarjan kuvitteellista historiaa ja varsinaisissa kirjoissa olevia pieniä yksityiskohtia. Oivaltaminen on ihanaa. Giannin kuvitus on mukava lisä, pidän hänen tyylistään. Kaksi ensimmäistä tarinaa on tosin julkaistu jo aikaa sitten myös sarjakuvakirjoina, joten visuaaliset mielikuvani Dunkista ja Eggista ovat ensisijaisesti Mike S. Millerin käsialaa. Odotan kuumeisesti The Mystery Knight -sarjakuvaa, ja luonnollisestikin myös seuraavaa Dunk & Egg -tarinaa, jota tosin joutunee odottelemaan vielä pitkään.


Sillä välin otan kiitollisena vastaan The Winds of Winterin, mielelläni jo puolen vuoden sisällä, kiitos! Mutta A Knight of Seven the Kingdoms... ostakaa, lukekaa, vaikuttukaa. Jos ei nyt, niin sitten siinä vaiheessa kun suomennos joskus saapuu.

maanantai 5. lokakuuta 2015

J.G. Ballard: Tornitalo

J.G. Ballardin Tornitalo (1999) eli alkuperäiseltä nimeltä High-Rise (1975) tarttui lukulistalleni tulevan elokuvan vuoksi. Ainoa aiemmin lukemani Ballardin teos on vuodelta 2011 Uponnut maailma (arvostelu), joka ei oikein uponnut (heh). En ole uskaltanut tarttua kirjailijan muihin teoksiin sen jälkeen, ennen Tornitaloa. Ja Tornitalo olikin toista luokkaa.

Lontoon reunalle on rakennettu useita huippumoderneja 40-kerroksisia tornitaloja, jotka ovat itsessään lähiöitä palveluineen. Tornitalossa on kaupat, koulut, kampaamot, uimalat ja muut palvelut, eikä talosta poistuminen ole muuten tarpeellista, ellei satu käymään töissä talon ulkopuolella. Talossa asutaan hierarkisesti, ylempien kerrosten asunnot ovat olleet kalliimpia ja aivan huipulla asuu talon suunnitteluun osallistunut arkkitehti Anthony Royal. Kun talon teknologiset ratkaisut alkavat reistailla, myös hierarkia alkaa samantein rakoilla ja ihmisissä tunkee pinnan alta raadollisia piirteitä. Cocktail-juhlista tulee taistelukenttiä ja joka paikkaan nousee barrikadeja. Pohjakerroksen kilpailuhenkinen dokumentaristi ja maskuliinista omistajuutta uhoava Richard Wilder on päättänyt valloittaa tornitalon kerros kerrokselta ja keskiosissa asuva lääkäri Robert Laing ei pysty väistämään osallisuuttaan talon tapahtumiin, vaikka hän mielellään olisikin alunperin halunnut elää omissa oloissa erillään muista.

Jokin Tornitalossa vetosi tarinan epämiellyttävyydestä ja dystopisuudesta huolimatta tai ehkäpä juuri niiden vuoksi. Vertailukohteeksi mielessäni nousi John Christopherin Nälkäkuolema (arvostelu), jossa on omat ansionsa, vaikka enimmäkseen kirja tökki kokonaisuutena. Siinä kuitenkin kuvattiin ihmisen käytöksen muuttumista, kun yhteiskuntajärjestys romahtaa ja vastaavaa tarjoaa eri mittakaavassa Tornitalo. Ballard on ehdottomasti uskottavampi, ja kirjassa on ajoittain aika terävää psykologista otetta. Tornitalo nousi minulla arvostusasteikossa ihan eri luokkaan kuin Uponnut maailma. Kirjailija on ollut aikaa kehittää itseään reilun vuosikymmenen teosten välillä.

Tornitaloa kuvataan yötäkin mustempana satiirina, ja sitä se on. Tapahtumat kehittyvät naurettavuuden rajamaille, mutta hyvin silmät avaavalla tasolla, eikä mieleen tullut kertaakaan epäuskottavuuden tunne. Ehkä olin otollisessa mielentilassa. Tämän päivän yhteiskunnalliset kannanotot Suomessakin todistavat ihmisten pystyvän kollektiivisesti monenlaiseen, syntyy ”heimoja”, joita ohjaa jopa disinformaatio. En osaisi kuvitella itseäni elämässä Tornitalon kaltaisessa rakennuksessa, musertuisin sen klaustrofobisuudessa ja teknologisessa riippuvuudessa. Vaikka teknologisessa riippuvuudessahan elämme joka tapauksessa. On vaikea kuvitella miten käyttäytyisin tarinaa vastaavassa tilanteessa, jossa moraalin ja sosiaalisen kanssakäymisen etiketit heitetään syrjään.

Tämän kirjan myötä uskoni Ballardiin kirjailijana kasvoi. Aion jatkaa hänen muihinkin teoksiin tutustumista, ja ehdottomasti on nähtävä miltä Tornitalo nayttää elokuvamuodossa.

Tom Hiddleston Robert Laingina
High-Rise -elokuva ei käsittääkseni ole saanut vielä ensi-iltapäivämäärää eikä traileriakaan ole julkaistu, mutta jossain vaiheessa ensi vuonna se ilmestynee. Elokuvafestivaaleilla ainakin Kanadassa se on jo nähty. Toivottavasti leffa pystyy samaan tunnelmaltaan mihin kirjakin, mutta ohjaajana on Ben Wheatley, joka ei ole oikein antanut vielä kunnon näyttöjä. Ja kirjaa on vaikea ylittää. Pääosassa Robert Laingina nähdään Tom Hiddleston, joka on tuttu muun muassa Marvelin Lokina. Mainittakoon yhteensattumana, että Tornitalon on kustantanut Loki-kirjat (heh).

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...