torstai 31. joulukuuta 2015

Rauhaa maailmaan -lukumaraton 2015-2016

Olen tänä vuonna käynyt läpi 2 lukumaratonia ja päätin ajoittaa kolmannen vuodenvaihteeseen siten, että se yhdistää vuodet 2015 ja 2016. Tällä kertaa bloggareiden lukumaraton on nimeltään "Rauhaa maailmaan" ja sitä emännöi Pinon päällimmäinen -blogi. Maratonin pituus on osaltani 42 tuntia aiemman 24 tunnin sijaan. Aloitan maratonin 31.12. klo 00.01 ja päätän 1.1. klo 18.01

Tällä kertaa poikkean maratonkaavastani, enkä ole kerännyt itselleni useita kirjoja luettavaksi. Annan itselleni rauhan lukea yhtä kirjaa ja se on Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki. Ostin kirjan jo aiemmin syksyllä. Yhden kerran sen aloitinkin, mutta keskittymiskyky ei riittänyt - mihinkään lukemiseen. Maratonin teeman mukaisesti ja pienimuotoisesti aion nyt kuitenkin ottaa hieman lukurauhaa. Uskon Kudottujen kujien kaupungin olevan kirjan, jolla tämä maraton onnistuu. Ja jos saan kirjan loppuun ennen kuin aika on täysi, päätän seuraavasta luettavasta vasta sitten. Pois kiireet ja paineet ja sivumäärien tavoittelut. On aika pysähtyä ja upota kirjaan. Päivittelen blogitekstiä verkkaiseen tahtiin.

31.12.2015 klo 00:01 maraton alkaa. Avaan Kudottujen kujien kaupungin ja aloitan luvusta 1: "Uneksin saaresta yhä." 

klo 01:25 Olen neljännen luvun alussa ja uni alkaa vaatia omakseen...."sillä nukkuminen on rajattava kiinteiden seinien sisälle, sitä ei voi laskea vapaana vaeltamaan." Miksei? Minä haluaisin laskea... Kiehtovia mysteerejä, salaperäisyyttä ja selittämättömiä asioita, jotka avautunevat tarinan edetessä. Tähän mennessä Kudottujen kujien kaupunki on ollut hienoa kerrontaa.

klo 09:50  Huomenta. Lukumaraton jatkuu aamutoimien ohessa.

klo 14:10 Hitaasti, mutta varmasti tarina etenee. Uusia kysymyksiä herää koko ajan lukiessa. Aloitan luvun 7.

klo 17:00 Vastausten aika, kirja on ylittänyt puolen välin. Nyt ehti tulla välillä sama tunne minkä koin Teemestarin kirjassakin, ähky. Kieli on kaunista ja lauseet kuvailevia, mutta välillä liika koruilu on yksinkertaisesti liikaa. On aika pitää pieni paussi ja nostaa verensokeria.

klo 20:10 Kudottujen kujien kaupunki päättyi. Luin ajan kanssa ja se oli sen arvoista ajankäyttöä. Kun kerran sain vielä tälle vuodelle yhden kirjan loppuun, päivitän tilastot ja edellisen postauksen tekstit ja kuvat. Sitten mietin mitä seuraavaksi lukisin maratonissa.

klo 20:55 Robin Hobb ja Fool's Quest. Kohta. Vihdoin.

klo 21:43 Olen lukenut vasta ensimmäisen luvun alun ja jo nyt on kyyneleet silmissä. Saa nähdä mitä tästä tulee.

klo 23:55 Vuodenvaihde lähestyy ja samoin 24 tunnin välietappi. Taitaa olla jotain 400 sivua luettuna, eli tahti on todella hitaampi kuin normaalissa 24 tunnin maratonissa, jossa luen yleensä tuplasti tämän verran. Nyt otan kuitenkin rennosti, mikä sopii tähän hetkeen ja valitsemiini kirjoihin loistavasti. 18 tuntia jäljellä.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

1.1.2016 klo 02:20 80 sivua Fool's Questista luettuna (ekirja, jossa 755 sivua). En malta lopettaa, vaikka yö on jo pitkällä. Jatkan kunnes silmät ei pysy auki.

klo 04:20 Yhä luen Fitz ja Fool eivät päästä otteestaan.

klo 12:20 Uni vaati omansa vuoden ensimmäisenä päivänäkin. Jatkan haastetta Fool's Questissa 200 sivun paikkeilta eteenpäin vielä vajaan 6 tunnin ajan.

klo 18:01 Lukumaraton päättyy. Viimeisen tunnin ajan olen jo puuhastellut muuta, joten sivumäärä Fool's Questista jäi 264 sivuun. Siihen kun ynnää Kudottujen kujien kaupungin 335 sivua, lopputulokseksi tulee 597 sivua. Se on enemmän kuin mitä olen viimeisten usean kuukauden aikana saanut luetuksi, ja olen siksi tyytyväinen, että into jälleen löytyi. Jatkan luonnollisesti Hobbin kirjan lukemista loppuun saakka.

Kiitos sannabananalle maratonemännyydestä ja yleensä houkuttelusta mukaan. Tästä se vuosi lähti käyntiin.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Katsaus kirjavuoteeni 2015

Blogini täytti tänä vuonna 7 vuotta. Se on saavutus, jota tosin varjostaa se seikka, että olen tänä vuonna lukenut vain 52 teosta, joista suuri osa on ollut sarjakuva-albumeja. Blogiin asti lukemistani on päätynyt 31. Kuten varmaan olette huomanneet, monien kuukausien aikana Taikakirjaimissa on ollut hyvin hiljaista. Eipä tämä ole ensimmäinen kerta elämässä, kun lukemista tulee harrastettua vähemmän kuin muita harrasteita, eikä varmaan jää viimeiseksikään. Elämä vie.

52 teoksesta saa kuitenkin aikaiseksi tilastokäppyröitä, joten sellaiset väsäsin.


Kuten viime vuonnakin, mitä vähemmän luen, sen taipuvaisempi olen tekemään valintoja mieskirjailijoiden hyväksi, koska miestarjontaa on genrepuolella enemmän, ja se on helposti saatavissa. Viimevuotinen toistui myös kielen suhteen, sillä kun on vähän aikaa, lukee nopeampaa tekstiä eli tässä tapauksessa suomenkielistä ja sarjakuvia.


Nopealukuisuus vaikutti puolestaan siihen, että valitsin suomenkieliset ja sarjakuvat paperisina versioina, tosin, eipä noita vanhempia kirjoja ja sarjakuvia meillä sähköisinä versioina saakaan.


Aika laidasta laitaan on jälleen koluttu vuosikymmeniä tälläkin vähäisellä lukumäärällä, vain muutama vuosikymmen on jäänyt seurattavista väliin. Siitä erikoinen vuosi, että tämän vuoden alkuperäiskielisten uutuuksien lukeminen on jäänyt todellakin väliin. Onneksi käännöksiä on jokunen tullut kahlattua läpi. Minun osalta saattaa kirjakategorian Hugo-nimeämiset jäädä melkoisen vähille 2016.


Luin keskimäärin reilut 4 teosta kuukaudessa, mutta kuten yllä grafiikka kertoo, on tilanne ollut erittäin pyrähdysmäinen muutaman kuukauden osalta. Ja sitten on noita surkeita nollia.

Osallistuin tänä vuonna kolmeen haasteeseen, ja lopputuloshan on tietenkin heikko. 2015 aakkoshaasteessa pääsin H-kirjaimeen. Mutta ei hätää, haaste jatkuu 2016 (ja tarvittaessa 2017). I Spy Challengessa sain luettua 8 kategoriaa 25:stä. Ei hyvä, mutta jatkanpa sitäkin haastetta 2016 puolelle. Elämäkertahaasteeseen luin kaksi kirjaa, eikä siinä ollut minimitavoitetta, joten oletan, että homma tuli hoidettua niin sanotusti kotiin rimaa hipoen. Pari lukumaratonia tuli vedettyä läpi helmi- ja elokuussa ja niiden anti pitkälti pelastikin tämän vuoden lukumäärän.

Vaikea sanoa mitä tuleva vuosi tuo. Epäilen, että lukemisteni määrä pysyy alhaisena, mutta katsotaan. Eiköhän tuota jokunen teos mahdu aikatauluun. Joka tapauksessa, tänäkin vuonna lukemieni teosten joukossa oli sellaisia, jotka olivat ehdottomasti lukemisen arvoisia ja jopa yllättävästi. Jokaisesta olen iloinen.

Mukavaa lukemisen vuotta kaikille 2016 ja kiitos kaikille, jotka vierailitte blogissani tänä vuonna!

tiistai 22. joulukuuta 2015

Valérian ja Laureline -sarjakuva, albumit 1-5

Valérian ja Laureline -sarjakuva tuli minulle vastaan niinkin myöhään kuin tänä vuonna, kun kuulin sen perusteella tehtävästä elokuvasta (Kirjasta elokuvaksi – tulevaa tuotantoa 5), joka on merkitty tällä hetkellä IMDb:een nimellä Valérian and the City of a Thousand Planets. Tutustuin sarjakuvaan elokuun lukumaratonissa kun luin kaikki suomennetut albumit yhtä lukuunottamatta. Kyseessähän on siis ranskalaisten Pierre Christinin käsikirjoittama ja Jean-Claude Mézièresin piirtämä avaruusseikkailusarja, joka sai ensiesiintymisensä vuonna 1967. Suomeen sarjakuva kantautui 1973, mutta ensimmäinen albumi ilmestyi vasta 1991.

Sarjakuvan päähenkilöt ovat aika-avaruusagentit Valérian ja Laureline, jotka ovat lähtöisin tuhon jälkeen jälleenrakennetun Maan Glaxityn kaupungista vuonna 2720 ja tittelimäärittelynsä mukaisesti pystyvät liikkumaan niin avaruus- kuin aikaulottuvuudessa ratkoen ja selvittäen erinäisiä ongelmia. Sarjassa käsitellään enemmän tai vähemmän vakavia aiheita ja teemoja, ja huumoriakin löytyy sopivassa määrin.

Tässä käyn läpi viisi aikajärjestyksessä ensimmäistä albumia.

Pahat unet -albumi (1991) koostuu kolmesta tarinasta: Pahat unet, Suuri keräilijä ja Merkillisiä näytteitä. Ensimmäisessä tarinassa ihmiset käyttävät aikaansa Unipalvelun hallitsemien unien uneksimiseen. Valérian lähtee selvittämään 1000-luvulle kuka sabotoi unia ja kohtaa maalaistytön Laurelinen, joka pelastaa hänen henkensä. Laureline ei olekaan ihan kuka tahansa tavis ja Valérian päätyy ottamaan hänet mukaansa 2700-luvulle. Suuressa keräilijässä Valérian joutuu magneettiseen ansaan ja joutuu vastakkain eri avaruusolentoja kokoelmiinsa keräilevän olennon kanssa.  

Merkillisiä näytteitä -tarinassa kumppanukset tutkivat outoa planeettaa, jolla on useita avaruusaikavyöhykkeitä, joiden vääristymät asettaa seikkailijat vaaraan. Minulla meni hetki aikaa sopeutua piirrosjälkeen, eikä Valérianin hahmokaan innostanut, mutta tarinoissa oli nostetta, varsinkin viimeinen on hauska mm. Laurelinen ottaessa uuden ikävaiheen.


Liikkuvien vetten kaupungissa (1993) Pahoissa unissa esiintynyt rikollinen Xombul palaa kuvioon ja häntä jahdataan vuoden 1986 New Yorkiin, aikana jolloin maapallo ovat romahtamassa. Kolmannessa albumissa Tuhannen planeetan valtakunnassa (1994) Valérian ja Laureline joutuvat kiipeliin Syrten kaupungissa ajannäyttäjän vuoksi. Heille paljastuu uskonnollisten temppelien uumenista kaupungin johtajien synkkä salaisuus. Välillä tunsin olevani hieman hukassa tarinan kanssa Liikkuvien vetten kaupungissa, eikä kumpikaan näistä albumeista aiheuttanut kovinkaan suurta innostusta.


Auringoton planeetta on uusinta painos (1995) Karannut planeetta -albumista (1975). Tarina sijoittuu tutkitun maailmankaikkeuden rajapyykille, radaltaan suistuneelle planeetalle sodan keskelle. Parivaljakon tehtäviin kuuluu yrittää pelastaa planeetta törmäämiseltä ja lopettaa eri sukupuolten välinen sotatila. Paluu Alflololille (1976) -albumissa teollisuuskolonia Teknorog joutuu kaaokseen, kun sen kauan sitten planeetalta poistuneet alkuperäisasukkaat palaavat takaisin vaatimaan Alflololin nimellä aiemmin tunnettua kotiplaneettaansa takaisin itselleen. Valérianille ja Laurelinelle jää visainen tehtävä saattaa nykyiset ja entiset asukkaat sopuisaan yhteiseloon.






Auringoton planeetta oli kiinnostavampi kuin aiemmat osat, mutta vasta Paluu Alflololille sai minut oikeastaan näkemään tarinoissa aikakautensa ylittävän edistyksellisen idean. Laurelinen hahmo alkoi kiinnostaa entistä enemmän.

Olen joutunut käymään albumeja uudelleen läpi, sillä useita kuukausia sitten kertaalleen putkeen luetut tarinat tuppaavat sekottumaan keskenään yhdeksi sekamelskaksi. Alku ehkä oli hieman tahmeaa Valérianin ja Laurelinen parissa, mutta jatkoin seuraaviin albumeihin innoissani. Niistä myöhemmin erikseen.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

World Fantasy ja BFS 2015 -palkinnot jaettu

2015 World Fantasy -palkintojen voittajat on julkaistu ja pienoisromaanien kategoriassa Pasi Ilmari Jääskeläisen teos Where the Trains Turn eli Missä junat kääntyvät, joka löytyy suomeksi Taivaalta pudonnut eläintarha -kokoelmasta, ei suomalaisittain katsottuna valitettavasti voittanut. On kuitenkin hienoa, että suomalaisia kirjailijoita alkaa pikkuhiljaa näkymään ehdokaslistoilla. 2015 on viimeinen vuosi jolloin jaetaan kuvassa oleva Lovecraft-pysti. Tilalle tulee jotain muuta (päivitän kun tieto julkaistaan). Fandomin sisällä on jo jonkin vuoden aikana tuotu esille, ettei rasistisia ajatuksia omannut Lovecraft ansaitsisi profiiliaan pystiin ja nyt muutos ollaan toteuttamassa.

Romaani:
  • The Goblin Emperor, Katherine Addison
  • City of Stairs, Robert Jackson Bennett
  • The Bone Clocks, David Mitchell
  • Area X: The Southern Reach Trilogy, Jeff VanderMeer
  • My Real Children, Jo Walton (arvostelu)
Pienoisromaani:
  • We Are All Completely Fine, Daryl Gregory
  • “Where the Trains Turn”, Pasi Ilmari Jääskeläinen (arvostelu)
  • “Hollywood North”, Michael Libling
  • “The Mothers of Voorhisville”, Mary Rickert
  • “Grand Jeté (The Great Leap)”, Rachel Swirsky
  • "The Devil in America", Kai Ashante Wilson
Novelli:
  • “I Can See Right Through You”, Kelly Link
  • Do You Like to Look at Monsters?, Scott Nicolay
  • “Death’s Door Café”, Kaaron Warren
  • “Jackalope Wives", Ursula Vernon
  • “The Fisher Queen”, Alyssa Wong
Antologia:
  • Fearful Symmetries, Ellen Datlow, ed.
  • Long Hidden: Speculative Fiction from the Margins of History, Rose Fox & Daniel José Older, eds.
  • Shadows & Tall Trees 2014, Michael Kelly, ed.
  • Monstrous Affections, Kelly Link & Gavin J. Grant, ed.
  • Rogues, George R.R. Martin & Gardner Dozois, eds.
Kokoelma: (tasapeli)

  • Mercy and Other Stories, Rebecca Lloyd
  • Gifts for the One Who Comes After, Helen Marshall
  • They Do the Same Things Different There, Robert Shearman
  • The Bitterwood Bible and Other Recountings, Angela Slatter
  • Death at the Blue Elephant, Janeen Webb
Taiteilija:
  • Samuel Araya
  • Galen Dara
  • Jeffrey Alan Love
  • Erik Mohr
  • John Picacio

British Fantasy Society ehti jakaa omat palkintonsa jo reilut pari viikkoa sitten. Romaanikategoriassa jaetiin kaksi palkintoa; August Derleth -palkinto parhaalle kauhukirjalle ja Robert Holdstock -palkinto parhaalle fantasiakirjalle. Osa kategorioista voittajineen tässä, loput voi katsoa täältä.

Fantasia-romaani:
  • Breed, KT Davies
  • City of Stairs, Robert Jackson Bennett
  • Cuckoo Song, Frances Hardinge
  • A Man Lies Dreaming, Lavie Tidhar
  • The Moon King, Neil Williamson
  • The Relic Guild, Edward Cox
Kauhu-romaani:
  • The End, Gary McMahon
  • The Girl With All the Gifts, M.R. Carey (arvostelu)
  • The Last Plague, Rich Hawkins
  • No One Gets Out Alive, Adam Nevill
  • Station Eleven, Emily St John Mandel
  • The Unquiet House, Alison Littlewood
Pienoisromaani:
  • Cold Turkey, Carole Johnstone
  • Drive, Mark West
  • Newspaper Heart, Stephen Volk
  • Water For Drowning, Ray Cluley
Novelli:
  • A Change of Heart, Gaie Sebold
  • The Girl on the Suicide Bridge, J.A. Mains
  • Ptichka, Laura Mauro
  • A Woman’s Place, Emma Newman
Antologia:
  • The Alchemy Press Book of Urban Mythic 2, ed. Jan Edwards and Jenny Barber
  • Horror Uncut: Tales of Social Insecurity and Economic Unease, ed. by Joel Lane and Tom Johnstone
  • Lightspeed: Women Destroy Science Fiction Special Issue, ed. Christie Yant
  • The Spectral Book of Horror Stories, ed. Mark Morris
  • Terror Tales of Wales, ed. Paul Finch
Kokoelma:
  • Black Gods Kiss, Lavie Tidhar
  • The Bright Day Is Done, Carole Johnstone
  • Gifts for the One Who Comes After, Helen Marshall
  • Nick Nightmare Investigates, Adrian Cole
  • Scruffians! Stories of Better Sodomites, Hal Duncan

Tämän vuoden seuraamani palkinnot on nyt jaettu näiden myötä ja ensi vuonna uudet kirjat saavat suosionosoituksia. Toivottavasti niitä ehtii lukemaan enemmän kuin kuluvana vuonna.

torstai 29. lokakuuta 2015

Sergei Lukjanenko Helsingin kirjamessuilla 2015

Pistäydyin Helsingin kirjamessuilla pikaisesti sunnuntaina 25.10., ainoana tarkoituksena käydä kuuntelemassa venäläistä kirjailijaa Sergei Lukjanenkoa, jonka Into Kustannus oli maahan kiikuttanut vierailemaan. Lukjanenko tunnetaan Suomessa Partio-sarjan kirjoistaan eli Yöpartio (arvostelu), Päiväpartio, Hämärän partio ja Viimeinen partio. Sekä vielä ilmestymättömistä Uusi partio ja Kuudes partio. Minä olen lukenut sarjasta vasta ensimmäisen kirjan ja hieman jännitti josko kuulen spoilereita kysymyksissä, mutta sellaista tilannetta ei onneksi vastaan tullut.


Minulla ei ole aavistustakaan kuka tummin aurinkolasein varustautunut jäppinen Sergei Lukjanenkon seurassa oli tulkin lisäksi ensimmäisessä keskustelussa, vaikka tutulta näyttää (kuva yllä – voiko joku valaista asiaa?), eikä hänellä ollut erityistä rooliakaan tilaisuudessa. Esitti vain pari kysymystä, jonka jälkeen siirryttiin yleisökysymyksiin. Lukjanenko puhui pelkästään venäjää ja yleisössä oli joukottain venäjänkielistä porukkaa. Pääsin itse esittämään pari kysymystä (suomeksi), joista ensimmäinen koski kirjailijan koulutustaustaa ja onko hän hyödyntänyt sitä esim. Partio-sarjan hahmojen kohdalla, esim. hyvän ja pahan välisessä suhteessa. Taustana tähän kysymykseen oli mielikuva harmaista hahmoista, mikä syntyi Yöpartiota lukiessa. Tiesin kirjailijan olevan koulutukseltaan (lasten)psykiatri, minkä hän toi myös esille ja sanoi, että tämä ehkä vaikuttaa siihen miten hän maailmaa katsoo, mutta ei varsinaisesti fantasiamaailmaan sijoittuvaan tarinaan. Hänen mielestään jonkin ammatin tai koulutuksen omaavat ihmiset eivät kirjoita työhönsä liittyvistä asioista, vaan jostain ihan muusta. Ehkä ei ihan täysin pidä paikaansa, mutta kirjailijan näin näki.


Toinen kysymykseni koski huumoria, jota vertasin Sapkowskin ja Lemin tyyliin, mikä tuntui miellyttävän kirjailijaa, sillä hän nyökkäili jo kuunnellessaan suomenkielistä kysymystäni. Hän tunnustautuikin molempien kirjailijoiden ihailijaksi. Hän oli aluksi science fiction -kirjailijan kovin vakavanpuoleinen, mutta sitten totesi ystävänsä kehoituksesta lisänneensä huumoria tarinaan. En tiedä menikö jotain hukkaan vastauksista ja kysymyksistä käännösten yhteydessä, välillä kyllä tuntui siltä. Venäjänkielinen henkilö kysyi kirjailijalta myös kuudenteen eli sarjan viimeiseen kirjaan liittyvän kysymyksen spoilaamatta pahemmin. Lukjanenko puhui asiasta, mutta suostuin painamaan mieleen vain seikan, ettei hän vanno, etteikö koskaankirjoittaisi enää Antonin elämään liittyviä tarinoita, mutta hän ei suunnittele sellaista tällä hetkellä. Lukjanenkon kirjoja on käännetty lukuisille kielille ja hän tuntuu olevan erittäin suosittu varsinkin Venäjällä ja Malesiassa. Joku väitti Partion olevan Venäjällä suositumpi kuin Taru sormusten herrasta tai Harry Potter, mutta kirjailija hymähteli väitteeseen ja sanoi, ettei yllä millään Harry Potter -tasolle. Hän totesi tajunneensa yhtäläisyydet Potterversumin ja Partio-maailman välillä luettuaan ensimmäisen Potterin. Yöpartio on julkaistu vuosi Viisasten kiven jälkeen. Lukjanenko on aiemmin julkaissut science fiction tarinoita. Päiväpartio-kirja on kirjoitettu yhteistyössä Vladimir Vasiljevin kanssa, joka on hänen ystävänsä. Kirjailjan mukaan yhteistyökirjoittaminen sujuu vain, jos toinen henkilö on hyvä ystävä, muuten saattaisi mennä käsirysyksi.


Luonnollisestikin pyysin kirjailijalta nimmarin ja sain myös venäjän kielisen tervehdyksen Yöpartiooni.


Toinen haastattelutilaisuus alkoi reilu puolisen tuntia myöhemmin, haastattelijana Partio-kirjojen suomentaja Arto Konttinen (kuva yllä). Varsin asiapitoinen haastattelu sekin, jostain syystä vain pisti välillä hymyilyttämään hienoinen tahaton komiikka kirjailijan ja kääntäjän välillä. Osa kysymyksistä sivusi aiemmin esille tulleita asioita, mutta Lukjanenko puhui myös enemmän kirjoihinsa perustuvista elokuva- ja tv-tuotannoista. Kirjailija taisi mainita, että lähes jokaisen hänen kirjansa filmaamisoikeudet on ostettu, mutta tämä seikka ei kovin paljoa itseäni kiinnostanut. En ole saanut katsottua loppuun edes ensimmäistä Yöpartio-leffaan. Sen sijaan enemmänkin kiinnosti hänen tuleva kirjansa, erilainen zombie-tarina Quasi (eikä sitten ole aavistustakaan miten sana oikeasti kirjoitetaan!). Toivottavasti sekin saadaan joskus suomeksi, kuten puuttuvat Partio-sarjan kirjat. Palaan niiden lukemisen pariin jossain vaiheessa - ekirjoina.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Ursula K. Le Guin: Haikaran silmä

Olen lukenut useita kirjoja alunperin englanninkielisinä ennen kuin ne ilmestyvät suomeksi, enkä aina palaa niihin suomennosten jälkeen erikseen. On kuitenkin kirjoja, joihin koen tarvetta palata. Ursula K. Le Guin on sellainen kirjailija, jonka jokainen teos ansaitsee kaiken mahdollisen näkyvyyden, varsinkin silloin, jos hänen teoksensa ilmestyy myös suomeksi. Luin The Eye of the Heronin (1978) ensimmäisen kerran viime vuosikymmenellä ja 2012 uudestaan (arvioni kirjasta löytyy täältä). Tänä syksynä julkaistu Haikaran silmä on saatavilla sekä paperisena että ekirjaversiona (DRM-suojattu). Kirja ei varsinaisesti kuulu hainilaiseen sarjaan, mutta se voisi kuulua maailmanluontinsa ja teemojensa kautta.

Yhteiskuntarakenteet, hierarkisuus, naisten asema, yksilön valinta, väkivalta ja väkivallattomuus ovat kaikki pienimuotoisessa tarinassa läsnä. Le Guin on kirjoittanut vaikuttavampiakin teoksia näistä teemoista, enkä lukenut Haikaran silmää enää kolmatta kertaa sen vuoksi. Luin, koska halusin palata Victorian planeetalle, sen kuparilehtisten rengaspuiden siimekseen. Puut ja metsät ovat Le Guinille tärkeitä, mikä näkyy hänen tuotannossaankin, ja yksi viehättävimmistä puista (fantasiapuita, kuten lumopuut ja entit lukuunottamatta) löytyy tästä kirjasta. Rengaspuiden elinkaari ja puurenkaat ovat heti ensimmäisestä lukukerrasta jääneet mieleeni. Koko Victorian maailma ihmisen kesyttämättömine eläimineen on kaunis ja välittyy hyvin myös Jyrki Iivosen suomennoksen kautta. Kävin vasta Norjassa jäätikköretkellä ja koko luontokokemukseni tuolta reissulta palasi tuoksuineen päivineen mieleeni, kun luin tiettyjä osia Haikaran silmästä.

Pidän Haikaran silmän kansikuvasta, joka on, samoin kuin edellisen suomennoksen Neljä anteeksiantoa (blogikirjoitus) kansi, Jani Laatikaisen käsialaa. Itse asiassa Haikaran silmän kansikuva on mielestäni enemmän kuin onnistunut. Koko sen asetelma ja värimaailma viehättää. Joskus näinkin.

Tässäpä mitä halusin tästä kirjasta sanoa. Kuten aina Le Guinin kohdalla, suosittelen lukemaan. Teos ansaitsee sen, vaikkei kirjailijan mestariteos olekaan. Ennen kaikkea sinä lukijana ansaitset sen.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Andy Weir: Yksin Marsissa - kirja ja elokuva

Andy Weirin The Martian (2012) on ilmestynyt vastikään suomeksi nimellä Yksin Marsissa, sopivasti Ridley Scottin kirjan pohjalta ohjaaman elokuvan ilmestyessä teattereihin. Luin kirjan viime joulukuussa (arvostelu siitä löytyy täältä) ja ostin suomennoksen ekirjana kannatuksen vuoksi. Selailin suomennosta sieltä täältä ennen kuin viime perjantaina kävin sitten katsomassa elokuvan.

Kuten mainitsin aiemmin kirja-arviossani Yksin Marsissa on viihdyttävä ja huumorintajuinen kirja ja vaikka huumori ei ihan istunut kohdilleni, niin hyvinkin positiivinen käsitys kirjasta jäi. Leffaan oli sisällytetty kaikki olennainen, mutta luonnollisestikin sitä oli sovitettu valkokankaalle ja teknistieteellistä puolta oli hieman lyhennetty rytmityksen vuoksi. Siltikin elokuvan kesto on noin parikymmentä minuuttia yli 2 tunnin.

Kyseessä on science fiction -tarina ja vaikka teknologia on olemassa jo nyt, Mars-lennon toteutumiseen menee vielä jokunen vuosikymmen. Sekä Weir että Scott ovat molemmat tarkistaneet tieteellisen puolen tarkkuutta niin kirjaan kuin elokuvaankin, joten siinä suhteessa ei ole suuria kämmejä. Scott on ilmoittanut, että Marsin heikompaa painovoimaa ei huomioitu leffassa ja hiekkamyrskyjä on liioiteltu tarkoituksella dramaattisen vaikutuksen antamiseksi, sillä eihän ne oikeasti ole tuollaisia, vaan huomattavasti laimeampia. NASAn rakennus ei asiantuntijan mukaan ole realistinen toiminnallisesti, mutta Hei, tämä onkin science fictionia! Elokuva ei perustu tositapahtumiin, vaikka jokunen amerikkalainen kuulemma niin kuvitteleekin. NASA on ollut mukana elokuvan vaiheissa ja promotoi leffaa, sillä voivathan hekin hyödyntää leffan suosiota todellisissa projekteissaan. Medianäkyvyys on tärkeää.


Elokuva toimi, mistä suurimmat kiitokset menee Matt Damonille ja Ridley Scottille. Huumori, joka ajoittain ylitti sietorajani kirjassa, oli elokuvassa sileämpää, mutta silti siitä välittyi kirja-Watney (ja Hermeksen miehistön) humoristisia piirteitä. Matt Damonin pienet eleet onnistuivat loistavasti välittämään tunnelmia ja ajatuksia. Leffa nauratti ääneen, muitakin katsojia kuin minua. Ja yksi kohtaus oli huippu: siihen liittyi Sean Bean ja Tolkien. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan, kun näette leffan. Paljon plussaa Sean Beanille muutenkin roolistaan. Ridley Scott on tehnyt huikeita leffoja, joista yksi on yhä minun Top5:ssä, mutta valitettavasti floppejakin joukkoon mahtuu. Yksin Marsissa ei ole floppi, vaan jää puhtaasti positiiviselle puolelle. Suosittelen ehdottomasti katsomaan sen ja luonnollisesti suosittelen lukemaan kirjankin. On kannatettavaa, että se on julkaistu suomeksi.


Vasta ilmestyneessa IFLSciencen haastattelussa Andy Weir kertoo enemmänkin ajatuksistaan mm. kirjan sisältämistä tieteellsista ja teknisistä ratkaisuista ja paljastaa samalla kirjoittavansa seuraavaa teostaan, nimeltä Zhek. Ehkäpä sekin tulee luettua, vaikka vaikuttaa hyvinkin erilaiselta kuin Yksin Marsissa.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

George R.R. Martin: A Knight of the Seven Kingdoms

Nyt se on täällä: George R.R. Martinin tähän astiset Dunk & Egg -tarinat kokoava teos, A Knight of the Seven Kingdoms (2015). Kokoelma sisältää Legend I (1998), Legend II (2003) ja Warriors (2010) -antologioissa alunperin julkaistut pienoisromaani-mittaiset kertomukset: The Hedge Knight, The Sworn Sword ja The Mystery Knight, joissa seikkailee isokokoinen puskaritari Duncan the Tall (Dunk) ja hänen aseenkantajansa Egg. Tapahtumat sijoittuvat ajalle noin 90 vuotta ennen kuin varsinainen A Song of Ice and Fire -sarja alkaa, Targaryen-kuningas Daeron II:n viimeiselle hallintovuodelle ja Aerys I:n hallintokauden alkuun. Olen lukenut tarinat useaan otteeseen aiemmin ja tehnyt niistä suomenkieliset referaatit, jotka voi halutessaan käydä katsomassa täältä. Sivu luonnollisestikin sisältää spoilereita! Odotin tätä teosta lähinnä kuvituksen vuoksi ja erityisesti halusin nähdä millaisena Gary Gianni näkee Brynden Riversin eli Bloodravenin.

The Hedge Knightissa Dunk kohtaa ensimmäisen kerran Eggin, joutuu käsikähmään Targaryen-suvun kanssa naisen vuoksi ja joutuu taistelemaan hengestään seitsemän hengen oikeudenkäyntitaistelussa. Noin niinkuin lyhyesti. Itse asiassa ensimmäinen tarina on huikeaa kerrontaa, jossa hahmot avautuvat persoonallisina ja Martin kirjoittaa tunteella ja antaumuksella Westerosin historian tapahtumista, joilla on vaikutusta myös varsinaisen Tulen ja jään laulu -sarjan tapahtumiin.


The Sworn Swordissa Dunk ja Egg ovat ehtineet matkustella jo puolentoista vuoden ajan yhdessä mm. Dornessa ja saapuvat nyt suuren kevätsairauden jälkimainingeissa Standfastiin ser Eustacen palvelukseen, jolla on kahnausta naapurinsa lady Rohanne Webberin kanssa. Välejä hiertää myös Targaryenin Blackfyre-kapinan aikainen kansan kahtiajako ja Dunk aseenkantajineen joutuu selvittelemään pienimuotoista kohtausta.

The Mystery Knightissa Dunk ja Egg ovat matkalla pohjoiseen, mutta pysähtyvät lordi Butterwellin häiden kunniaksi järjestettyihin turnajaisiin. Vaikka Blackfyre-kapina onkin kukistettu, Westerosissa ei vallitse kuitenkaan rauha, vaan pinnan alla kuohuu. Dunk ja Egg joutuvat todistamaan salaliittoa ja ensimmäistä kertaa myös Aerys I:n Koura, lordi Bloodraven astuu henkilökohtaisesti tarinaan mukaan.

Kaikissa kolmessa tarinassa on Martinin tapaan lukuisia ja lukuisia hahmoja, joiden osuus voi olla pieni, mutta ehkäpä kokonaisuutta ajatellen merkittävä tai sitten ei. Lukemalla selviää ja tarkkanäköisyyttä vaaditaan. Hahmoista löytyy epämiellyttäviä henkilöitä, joista saattaa ilmaantua kuitenkin oikeudenmukaisuuden ja moraalin piirteitä, halu tehdä oikein tai sovittaa. Martinilla on mestarillinen tapa luoda hahmokuvia muiden hahmojen kautta, jolloin ne ovat värittyneitä ja asenteellisia. Lopullinen käsitys hahmosta syntyy vasta kun sen on "nähnyt" useamman näkökulmasta. Targaryenit äpärineen ovat loistavia esimerkkejä viallisista, mutta silti monipuolisista ihmisistä, joista osa kallistuu sankaruuteen, osa mielipuolisuuteen. Rakastan tätä kuvitteellista sukua, olen targaryenisti.

A Knight of the Seven Kingdoms on ehdoton kokoelma A Song of Ice and Fire -sarjan faneille. Ehdoton. Dunk ja Egg -tarinat syventävät ja selittävät sarjan kuvitteellista historiaa ja varsinaisissa kirjoissa olevia pieniä yksityiskohtia. Oivaltaminen on ihanaa. Giannin kuvitus on mukava lisä, pidän hänen tyylistään. Kaksi ensimmäistä tarinaa on tosin julkaistu jo aikaa sitten myös sarjakuvakirjoina, joten visuaaliset mielikuvani Dunkista ja Eggista ovat ensisijaisesti Mike S. Millerin käsialaa. Odotan kuumeisesti The Mystery Knight -sarjakuvaa, ja luonnollisestikin myös seuraavaa Dunk & Egg -tarinaa, jota tosin joutunee odottelemaan vielä pitkään.


Sillä välin otan kiitollisena vastaan The Winds of Winterin, mielelläni jo puolen vuoden sisällä, kiitos! Mutta A Knight of Seven the Kingdoms... ostakaa, lukekaa, vaikuttukaa. Jos ei nyt, niin sitten siinä vaiheessa kun suomennos joskus saapuu.

maanantai 5. lokakuuta 2015

J.G. Ballard: Tornitalo

J.G. Ballardin Tornitalo (1999) eli alkuperäiseltä nimeltä High-Rise (1975) tarttui lukulistalleni tulevan elokuvan vuoksi. Ainoa aiemmin lukemani Ballardin teos on vuodelta 2011 Uponnut maailma (arvostelu), joka ei oikein uponnut (heh). En ole uskaltanut tarttua kirjailijan muihin teoksiin sen jälkeen, ennen Tornitaloa. Ja Tornitalo olikin toista luokkaa.

Lontoon reunalle on rakennettu useita huippumoderneja 40-kerroksisia tornitaloja, jotka ovat itsessään lähiöitä palveluineen. Tornitalossa on kaupat, koulut, kampaamot, uimalat ja muut palvelut, eikä talosta poistuminen ole muuten tarpeellista, ellei satu käymään töissä talon ulkopuolella. Talossa asutaan hierarkisesti, ylempien kerrosten asunnot ovat olleet kalliimpia ja aivan huipulla asuu talon suunnitteluun osallistunut arkkitehti Anthony Royal. Kun talon teknologiset ratkaisut alkavat reistailla, myös hierarkia alkaa samantein rakoilla ja ihmisissä tunkee pinnan alta raadollisia piirteitä. Cocktail-juhlista tulee taistelukenttiä ja joka paikkaan nousee barrikadeja. Pohjakerroksen kilpailuhenkinen dokumentaristi ja maskuliinista omistajuutta uhoava Richard Wilder on päättänyt valloittaa tornitalon kerros kerrokselta ja keskiosissa asuva lääkäri Robert Laing ei pysty väistämään osallisuuttaan talon tapahtumiin, vaikka hän mielellään olisikin alunperin halunnut elää omissa oloissa erillään muista.

Jokin Tornitalossa vetosi tarinan epämiellyttävyydestä ja dystopisuudesta huolimatta tai ehkäpä juuri niiden vuoksi. Vertailukohteeksi mielessäni nousi John Christopherin Nälkäkuolema (arvostelu), jossa on omat ansionsa, vaikka enimmäkseen kirja tökki kokonaisuutena. Siinä kuitenkin kuvattiin ihmisen käytöksen muuttumista, kun yhteiskuntajärjestys romahtaa ja vastaavaa tarjoaa eri mittakaavassa Tornitalo. Ballard on ehdottomasti uskottavampi, ja kirjassa on ajoittain aika terävää psykologista otetta. Tornitalo nousi minulla arvostusasteikossa ihan eri luokkaan kuin Uponnut maailma. Kirjailija on ollut aikaa kehittää itseään reilun vuosikymmenen teosten välillä.

Tornitaloa kuvataan yötäkin mustempana satiirina, ja sitä se on. Tapahtumat kehittyvät naurettavuuden rajamaille, mutta hyvin silmät avaavalla tasolla, eikä mieleen tullut kertaakaan epäuskottavuuden tunne. Ehkä olin otollisessa mielentilassa. Tämän päivän yhteiskunnalliset kannanotot Suomessakin todistavat ihmisten pystyvän kollektiivisesti monenlaiseen, syntyy ”heimoja”, joita ohjaa jopa disinformaatio. En osaisi kuvitella itseäni elämässä Tornitalon kaltaisessa rakennuksessa, musertuisin sen klaustrofobisuudessa ja teknologisessa riippuvuudessa. Vaikka teknologisessa riippuvuudessahan elämme joka tapauksessa. On vaikea kuvitella miten käyttäytyisin tarinaa vastaavassa tilanteessa, jossa moraalin ja sosiaalisen kanssakäymisen etiketit heitetään syrjään.

Tämän kirjan myötä uskoni Ballardiin kirjailijana kasvoi. Aion jatkaa hänen muihinkin teoksiin tutustumista, ja ehdottomasti on nähtävä miltä Tornitalo nayttää elokuvamuodossa.

Tom Hiddleston Robert Laingina
High-Rise -elokuva ei käsittääkseni ole saanut vielä ensi-iltapäivämäärää eikä traileriakaan ole julkaistu, mutta jossain vaiheessa ensi vuonna se ilmestynee. Elokuvafestivaaleilla ainakin Kanadassa se on jo nähty. Toivottavasti leffa pystyy samaan tunnelmaltaan mihin kirjakin, mutta ohjaajana on Ben Wheatley, joka ei ole oikein antanut vielä kunnon näyttöjä. Ja kirjaa on vaikea ylittää. Pääosassa Robert Laingina nähdään Tom Hiddleston, joka on tuttu muun muassa Marvelin Lokina. Mainittakoon yhteensattumana, että Tornitalon on kustantanut Loki-kirjat (heh).

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Vuoden 2015 Hugo-voittajat julkistettu

Vuoden 2015 Hugo-äänestyksen tulokset on julkistettu Sasquanin worldconissa. Ääniä annettiin 5950 kpl, mikä rikkoi viime vuonna Lontoossa syntyneen edellisen ennätyksen, 3587 ääntä. Ehdokasasettelua ja äänestystä varjosti mm. Sad Puppies ja Rabid Puppies -kampanjoinnit, ja yhdessä vaiheessa äkillinen worldconin kannattajajäsenyyksien lisääntyminen herätti epäilyksiä, että tuloksia yritettäisiin manipuloida suuntaan tai toiseen. Jokainen voi päätellä itse miten kävi. Minua eniten kiinnosti, miten suomalainen Ninni Aalto pärjää ja tilastot äänestysten taustalla. Ninni ei valitettavasti voittanut, mutta ehdokkuus jo itsessään oli hieno juttu. Orphan Blackin voitto tv-sarjoissa ilahdutti ja luonnollisesti ensimmäisen käännösteoksen voitto romaanikategoriassa oli hienoa, ja toivottavasti tulevaisuudessa käännöskirjallisuus saa enemmänkin huomiota Hugoissa. Heuwelt toki sai jo toisen voittonsa käännöstarinallaan. Cixin Liun teos ei ollut alkuperäisellä romaani-lyhytlistalla, vaan nousi vasta toisen ehdokkaan vetäytymisen jälkeen mukaan ja sitä myöten voittoon.

"No award" voitti viidessä kategoriassa eli palkintoa ei jaettu Paras novelli, Paras pienoisromaani, Paras oheiskirja ja  Best Editor (Paras kustannustoimittaja) pitkä ja lyhyt -kategorioissa. Nämä oli odotettavissa, joten ei yllätyksiä sinänsä.

Alla pääkategoriat ja osa niistä kategorioista, joissa palkinto jaettiin. Loput löytyy täältä. Lopussa hieman tilastoista.

Paras romaani
  • Ann Leckie: Ancillary Sword
  • Kevin J. Anderson: The Dark Between the Stars
  • Katherine Addison: The Goblin Emperor
  • Jim Butcher: Skin Game
  • Cixin Liu: The Three Body Problem
Paras pienoisromaani
  • Tom Kratman: Big Boys Don't Cry
  • Arlan Andrews, Sr.: Flow
  • John C. Wright: One Bright Star to Guide Them
  • John C. Wright: Pale Realms of Shade
  • John C Wright: The Plural of Helen of Troy
  • Ei palkintoa
Paras pitkänovelli
  • Gray Rinehart: Ashes to Ashes, Dust to Dust, Earth to Alluvium
  • Edward M. Lerner: Championship B'tok
  • Michael F. Flynn: The Journeyman: In the Stone
  • Rajnar Vajra: The Triple Sun: A Golden Age Tale
  • Thomas Olde Heuwelt: The Day the World Turned Upside Down
Paras novelli
  • Lou Antonelli: On a Spiritual Plain
  • John C. Wright: The Parliament of the Beasts and Birds
  • Kary English: Totaled
  • Steve Rzasa: Turncoat
  • Steven Diamond: A Single Samurai
  • Ei palkintoa
Paras sarjakuva
  • Ms. Marvel Volume 1: No Normal, G. Willow Wilson, Adrian Alphona Jake Wyatt
  • Rat Queens Volume 1: Sass and Sorcery, Kurtis J. Weibe, Roc Upchurch
  • Saga Volume 3, Brian K. Vaughan, Fiona Staples
  • Sex Criminals Volume 1: One Weird Trick, Matt Fraction, Chip Zdarsky
  • The Zombie Nation Book #2: Reduce, Reuse, Reanimate, Carter Reid
Paras näytelmäteos, pitkä
  • Captain America: The Winter Soldier
  • Edge of Tomorrow
  • Guardians of the Galaxy
  • Interstellar
  • The Lego Movie
Paras näytelmäteos, lyhyt
  • Doctor Who: "Listen"
  • The Flash: "Pilot"
  • Game of Thrones: "The Mountain and the Viper"
  • Grimm: "Once We Were Gods"
  • Orphan Black: "By Means That Have Never Yet Been Tried"
Paras fanitaiteilija
  • Ninni Aalto
  • Brad Foster
  • Elizabeth Leggett
  • Spring Schoenhuth
  • Steve Stiles
John W. Campbell -palkinto parhaalle uudelle kirjailijalle (ei Hugo-palkinto)
  • Wesley Chu
  • Jason Cordova
  • Kary English
  • Rolf Nelson
  • Eric S. Raymond
Äänestystilastot löytyy täältä (pdf). No award -kategorioitten äänestykset olivat ylivoimaisia, ei jäänyt missään edes hilkulle. Sen sijaan yllätti, että fan artist -kategoriassakin oli äänestetty no awardia (kaikki tuli kuitenkin sen yli, Ninni 3.), kuten yleensäkin muutenkin enemmän kuin aiemmin on totuttu näkemään. Herkkä vuosi tämä. Pasi Ilmari Jääskeläinen pääsi pitkälle listalle pienoisromaaneissa, mutta varsinainen ehdokkuus jäi kuitenkin aika kauas. J.P. Ahonen ja K.P. Alare ylsivät myös juuri ja juuri pitkälle listalle sarjakuvissa, samoin kuin fan artist -kategoriassa toinen suomalainen Vesa Lehtimäki.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...