lauantai 7. joulukuuta 2013

Kate Atkinson: Life After Life (Elämä elämältä)

Jostain netin syövereistä bongasin (jälleen kerran) kiinnostavan kuvauksen kirjasta, mikä sai minut ostoksille ja kohtalaisen pian lukupuuhiin. Whitbread-palkitun Kate Atkinsonin aiempaa tuotantoa löytyy usean kirjan verran suomennettuna ja myös hänen tänä vuonna ilmestynyt, järjestyksessään yhdeksas kirja, Life After Life on tulossa ensi keväänä suomeksi nimellä Elämä elämältä. Lionsgate on hankkinut teoksen elokuvaoikeudet ja käsikirjoittajatkin on valittu.

Helmikuussa 1910 syntyy lapsi, joka kuolee ennen ensihenkäystään. Helmikuussa 1910 syntyy lapsi, joka on vaarassa kuolla, mutta selviää täpärästi hengissä. Tarina seuraa Ursula Toddia, joka elää 1900-luvun alkuvuosikymmenet yhä uudestaan ja uudestaan. Hän kohtaa kuoleman eri muodoissa, erilaisten ja eri pituisten elämänkulkujen jälkeen ja jokainen alku on uudenlaisen, vaihtoehtoisen tien kulkemista. Onko Ursulalle annettu toinen tai kolmaskin mahdollisuus elää elämänsä oikein, tehdä oikeita valintoja ja vaikuttaa jopa maailmanhistoriaan?

Life after Lifessa on jotain selittämättömän vetävää. Ursulan elämän kuvaukset ovat arkisia ja välillä tavallisuus rupeaa haukotuttamaan. Juuri siinä vaiheessa Atkinson kääntää kuitenkin tarinan kulkua ja sitten taas ollaan silmät ymmyrkäisenä uudesta vaihteesta. Kirjailija on selkeästi tehnyt taustatyötä, sillä ajan hengen, varsinkin sota-ajan, pystyy aistimaan tarinasta, tosin ei ehkä niin vahvasti kaikilta osin kuin esim. Graham Joycen The Year of the Ladybirdissa (arvostelu), joka sijoittuu henkilökohtaisesti tutummalle 70-luvulle. Joistain Lontoon sota-ajan kuvauksista, etenkin St Paulin katedraalin palovahdista, tulee mieleen Connie Willisin Blackout (arvostelu) ja All Clear (arvostelu).

Jokainen uudestaan eletty hetki on vaihtoehtoinen todellisuus, jossa samat ihmiset ovat merkitykseltään erilaisissa rooleissa. Hallitsevat luonteenpiirteet pysyvät kuitenkin kutakuinkin vakioina. Jotkut elämistä ovat rankkoja ja ahdistavia, jotkut puolestaan ruusuisempia. Pidin eniten niistä, jotka tapahtuvat Englannissa, olivatpa ne kummanlaisia tahansa. Hitlerin ja Eva Braunin sekoittaminen tarinaan tuo jännitystä ja merkitystä tarinalle, mutta minusta se juonilinja on hieman kliseemäinen, liian usein käytetty. Luvun alussa on tärkeää katsoa aikamerkintä, sillä muuten saattaa hukata tarinan kulun. Kerronta pomppii edestakaisin ajassa, eikä aina juonellisessa järjestyksessä. Silti lukeminen ja kärryillä pysyminen on kohtalaisen helppoa – kunhan vain kiinnittää huomiota vuosilukuun.

Minulla jäi lukemisen jälkeen ahdistunut olo. Tarinan ihmiset ja eläimet pääsevät salaa pinnan alle. En ollut loppuun ihan tyytyväinen, se ei toiminut minulle siinä määrin kuin olisin toivonut. Elämä elämältä kuitenkin näyttää hyvin, miten monella tavalla tarinan voi kirjoittaa. Kirjailijallakaan ei ole välttämättä yhtä polkua, jota pitkin kulkea. Ehkä olisin voinut valita jonkin toisista lopuista, joka olisi tyydyttänyt. Vaikka tiesin luvun aikana, että seuraavassa luvussa tilanne on erilainen, Atkinson vakuutti minut kuitenkin juuri sillä hetkellä kiinnittämään huomiota sen hetkiseen todellisuuteen, sen aitouteen. Välillä mietitytti olisiko mitään syytä elää elämäänsä uudelleen, jos se olisi aiempaa pahempi. Takeita paremmasta kun ei ole. Toisaalta, entä jos muistaa aiemmat elämät edes häilyvästi (déjà vu) ja voisi hyödyntää niistä saatuja kokemuksia?

Minulla on ekirjassa alempi kansikuva, joka sekin miellyttää silmää, mutta koska ihastuin Ursulan syntymäkotiin Fox Corneriin ja sen pihamaalla vierailevaan kettuun, niin valitsin pääkansikuvaksi suloisen vaihtoehtoisen kettukannen. Atkinsonilta voisi lukea jatkossa vielä vaikkapa Ihmiskrokettia-kirjan, ja jos Elämä elämältä ilmestyy jonain päivänä elokuvana, niin ehdottomasti haluan nähdä sen.

7 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaa hienolta kirjalta! Mukavaa, että on tulossa suomeksi piakkoin. =D Niin, ja paljon onnea viisivuotiaalle blogillesi, upea ikä! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemisen arvoinen kirja ehdottomasti.
      Kiitos onnitteluista :)

      Poista
  2. Tykkäsin tästä kovasti, vaikka minäkin olin hieman tyytymätön loppuun. Täytynee kokeilla noita Connie Willisin kirjoja, mutta taidan jättää ne suosiolla kesälukemiseksi, silloin kun on (toivottavasti) enemmän lukuaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Connie Willisin kirjat ovat viihdyttäviä ja ihmisläheisiä. Kevyttä science fictionia. Ihan hyviä juuri kesälukemisiksi.

      Minulla alkaa kyllä olla vahvat epäilyt ajan yleisestä katoamisesta. Sitä ei tunnu olevan tarpeeksi käytettävissä enää juuri milloinkaan. Jossain täytyy olla aikavaras. Entä jos eläisi elämänsä yhä uudestaan ja uudestaan... lukisiko silloin aina samat kirjat, vai joka kerta jotain muuta...?

      Poista
  3. Tuo eka Atkinsonin kansi on takuulla kaunein mitä olen ikinä nähnyt...En ole lukenut ensimmäistäkään Atkinsonia (ei mitään erityistä syytä, ei vain ole kuin tullut vastaan), mutta tuolla kannella lukisin mitä tahansa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joissain blogeissa nähnyt Atkinsonin aiempien suomennosten arvioita ja ilmeisesti hänen kirjoistaan on pidetty, ainakin dekkareista. Tämä on minulle toistaiseksi ainoa luettu.

      Usein kansikuvat ovat tavanomaisia tai jopa epäonnistuneita, mutta välillä vastaan tulee yksinkertaisen ja vaivattoman kauniita ja tunnelmallisia.

      Poista
  4. Kommentoin, vaikka aika vanha postaus... ehkä tämänkin joku joskus lukee :)

    Luin juuri viime yönä (en malttanut lopettaa..!) Elämän elämältä loppuun ja päällimmäisin tunne oli pettymys. Nautin kirjan alkupuolesta suuresti, mutta loppu tuntui siltä kuin Atkinson itsekin olisi kyllästynyt ja kyhännyt lopun kasaan miten kuten. Olisin kaivannut selittävämpää päätöstä, nyt olo jäi latteaksi.
    En myöskään päässyt kaikissa kohdissa kirjan sekalaisesta rakenteesta jyvälle, ja hahmot tuntuivat jonkin verran jo kertaalleen nähdyiltä ja teos muutenkin liian suoralta jatkumolta Ihmiskroketille.

    Yritin jopa käyttää Atkinsonin nettisivuille linkitettyä "reading guidea" kirjan luettuani saadakseni siitä enemmän tolkkua, mutta eipä paljon auttanut :) en esimerkiksi ymmärrä, miten maailmanjärjestys muuttui Ursulan tulevissa elämissä hänen napattuaan syanidia Saksassa?

    Sinänsä aihe on valloittava ja virkistävä: mitä jos déjà-vu-ilmiö ei johdukaan kahdesta silmästä vaan ennen eletystä elämästä? Mitkä ovat koko elämän muuttavia pieniä hetkiä, ja entäs jos niihin osaisi varautua? Vaistoammeko ne? Arvoisellaan lopulla tämä kirja olisi ollut todellinen makupala! Joskin tällaisenaan se jäi todella kalvamaan mieltä, mitä ei missään nimessä voi pitää negatiivisena ansiona.

    Atkinsonin dekkarit ovat hyviä, ne ovat rohkeasti mitä ovat, viihdekirjallisuutta.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...