tiistai 14. toukokuuta 2013

Tähtivaeltaja-palkinto 2013 julkistettu

Vuoden 2013 Tähtivaeltaja-palkinto on annettu Gene Wolfen Kiduttajan varjolle. Raati sanoo perusteluissaan mm. seuraavaa:
"Gene Wolfen Uuden auringon kirja -tetralogia on yksi modernin tieteiskirjallisuuden peruskivistä. Sarjan avaava Kiduttajan varjo -romaani (The Shadow of the Torturer, 1980) häikäisee yhtä lailla kirjallisilla hienouksillaan kuin visionsa kirkkaudella. Teoksen kuvailemaan kaukaisen tulevaisuuden maailmaan mahtuu sulassa sovussa niin syvällisiä filosofisia pohdintoja, allegorista kerrontaa kuin ihmeen tuntua herätteleviä näkyjä. Kokonaisuus on omaleimaisuudessaan hätkähdyttävän mielikuvituksellinen."

Minäkin pidin Kiduttajan varjoa varsin erinomaisena (arvostelu) ja ehdottomasti suosittelen kirjaa, jos siihen ei vielä ole ehtinyt tutustua. Hienoa, että sarja saatiin käännöslistalle, vaikkakin vasta yli kolmekymmentävuotta ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeen. Toivottavasti toisen osan suomennos julkaistaan 2014 alkuvuodesta. Nyt sitten jännityksellä seurataan, miten Tähtifantasiassa käy.

Muut ehdolla olleet teokset olivat:
Iain M. Banks: Pintakuvio
Ernest Cline: Ready Player One (arvostelu)
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (arvostelu)
Alastair Reynolds: Muistoissa sininen Maa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...