sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kirjallisuusaiheisia kysymyksiä ja vastauksia


Irene Kingiä, kahvia ja empatiaa -blogista jakoi eteenpäin kirjallisuushaasteen tännekin päin, kiitos, ja ideanahan on vastailla annettuihin kirjallisuusaiheisiin kysymyksiin.

1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan sinun elämääsi?
 Liisa Ihmemaassa

2. Luetko runoja?
Luen. Ennen luin enemmän, nykyään vain englanninkielellä ja harvemmin.

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?
Käyn, sff-coneissa silloin tällöin ja jopa bloggaan niistä.

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?
Vaikkapa Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-sarjasta. Kunnon budjetilla, onnistuneella käsikirjoituksella ja taitavalla ohjaajalla.

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea muttet ole (vielä) saanut aikaiseksi?
Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma.

6. Onko sinulla jokin lempikirja jota et ikinä kehtaa kysyttäessä (paitsi tietysti nyt) paljastaa?
Ei ole. Kehtaan paljastaa kaiken lukemani.

7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?
J.K. Rowlingin.

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?
Jonkun vanhemmanpuoleisen kertojahahmon, joka tarvitsisi vain kuuntelijan seurakseen. Eiköhän sellaisia kirjallisuudesta löydy.

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikket välttämättä hänen kirjoista pitäisikään)?
J.K. Rowling (pidän hänen kirjoistaan).

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?
Adrian Barnesin NOD

11. Mitä luet juuri nyt?
Ajan pyörän viimeistä osaa, After the Fall, Before the Fall, During the Fallia ja Sukupolvi Z:aa. Vuorotellen kaikkia, lyhyinä lukuhetkinä.

En pistä haastetta enää eteenpäin omalta osaltani, tuntuu kiertäneen jo melkoisen monilla.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vastauksista! Wow, olen kateellinen, minun elämäni kun ei suinkaan muistuta Liisaa Ihmemaassa. =D

    Siskoni on myös Ajan pyörän fani; hänkin lukee parhaillaan viimeistä osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en voi varsinaisesti tunnustautua Ajan pyörän faniksi, mutta kun on enää yksi kirja vailla pitkästä sarjasta, niin pakko lukea loppuun saakka. Tahkoamista tämä vähän on sen kanssa.

      Jaa-a, miten sen nyt ottaa onko ihmemaassa olo kovinkaan kadehdittavaa...

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...