lauantai 31. joulukuuta 2011

Katsaus kirjavuoteeni 2011


Viimevuotiseen tapaan käyn tänäkin vuonna läpi hieman tilastoja lukemistani kirjoista. Asetin yritykseksi lukea 80 kirjaa, mikä tuntui kohtuulliselta määrältä, johon voisin yltää. Luettua tulikin sitten reippaasti enemmän ja vuoden kokonaissaldoksi tuli lopulta 108 kirjaa, mikä on vain kuusi kirjaa vähemmän kuin viime vuonna. Näistä arvostelin blogissani 103. Asetin myös itselleni yhden haasteen: Aakkoshaasteen, jonka sain täytettyä. Siitä tarkempaa tietoa täällä.


Aakkoshaasteessa luin sekä mies- että naiskirjailijoita suurin piirtein yhtä paljon. Tasan ei mennyt kuitenkaan kaikkien luettujen osalta, sillä luku on mieskirjailijoiden eduksi 66 - 42. Tämä ero selittyy osin sillä, että luin ns. genreklassikoita, jotka olivat pääasiassa miesten kirjoittamia ja lisäksi minulla oli uudelleenlukukierroksella George R.R. Martinin tuotantoa. Martin onkin yksittäisistä kirjailijoista se, jonka kirjoja luin vuoden aikana eniten eli 7 kpl. Kage Bakerin The Company -sarja olisi voinut tasoittaa eroa, mutta jostain syystä sen lukeminen jäi pahasti kesken. Vuoden aikana ilmestyi monia mielenkiintoisia kirjoja suomeksikin, mutta en saanut niitä kaikkia mahtumaan aikatauluuni. Se näkyy myös englanninkielisen ja suomenkielisen kirjojen määrien erossa. Toisaalta viime vuosina trendi on ollut joka tapauksessa englanninkielisen kirjallisuuden eduksi, sillä olen siirtynyt yhä enenevässä määrin ekirjoihin ja genretarjontaa vieraskielisissä on enemmän.


Englanninkielisistä luetuista kirjoista tänä vuonna lähes puolet oli jo ekirjoja. Kun mukaan lasketaan suomenkieliset, määrä on kolmanneksen verran kaikista. Kasvumuutos on selkeä viimevuotiseen nähden ja jos suomalaiset kustantajat hiukankaan lisäävät genre-ekirjojen tarjontaa, niin ensi vuonna luulisin osuuden vielä hiukan kasvavan. Ja tarkoitan tällä, että ekirjat ilmestyisivät myös suurin piirtein samoihin aikoihin kuin paperisetkin versiot, eikä vasta puolen vuoden kuluttua, jotta ne olisivat todellinen vaihtoehto.


Lukemiseni painottuu väkisinkin tuoreempaan päähän, mihin vaikuttaa se seikka, että osallistun Hugo-palkinnon äänestämiseen (eilen tuli vahvistus, että mukana ollaan myös 2012). Silti olen yrittänyt paikata myös vanhemman kirjallisuuden tuntemustani, tänä vuonna vielä enemmän kuin aiemmin. Olisin voinut lisätä tämän vuoden kirjat 2010 pylvääseen, mutta päätin pitää ne vielä omanaan, jotta näkyy missä mennään. Enemmänkin uutuuksia olisi voinut lukea, mutta kaikkea ei ehdi. Tasapainottelu uuden ja vanhan välillä on haastavaa. Viime vuonna luin 11 samana vuonna ilmestynyttä suomenkielistä kirjaa. Tämän vuoden ilmestyneistä on tullut luettua vain 6. Lukemattomiin palaan ensi vuonna.


Kirjoja tuli luettua keskimäärin 9 kpl kuussa. Ahkerimmat lukukuukaudet olivat toukokuu ja lokakuu. Tämän vuoden luetuista päätin valita kymmenen kirjaa erityismainittavaksi. Niin erilaisia kuin kirjat keskenään ovatkin, niille on yhteistä, että jokainen niistä onnistui koskettamaan minua erityisesti - tavalla tai toisella. Luin monia muitakin loistavia kirjoja, mutta nämä haluan erityisesti nostaa esille näin vuoden päätteksi.

 Joe Abercrombie: The Heroes (arvostelu) - M. Rickert: Holiday (arvostelu


Margaret Atwood: Orjattaresi (arvostelu) - Robin Hobb & Megan Lindholm: The Inheritance (arvostelu


Maureen F. McHugh: After the Apocalypse (arvostelu) - Marion Zimmer Bradley: Avalonin usvat (arvostelu

 George R.R. Martin: A Dance with Dragons (arvostelu) - Genevieve Valentine: Mechanique: A Tale of the Circus Tresaulti (arvostelu


Christopher Priest: The Islanders (arvostelu) - Steph Swainston: Aika on lahjoista suurin (arvostelu

Iloista Vuodenvaihdetta!

1 kommentti:

  1. Vuodatuksesta kopioidut kommentit:

    Rauno K kirjoitti 02.01.2012 - 15:18
    Jälleen kerran hienoja lukuja =) On ollut mukava seurata blogiasi. Ajan pyörähän minut tänne heitti.

    Raija kirjoitti 02.01.2012 - 15:29
    Kiitos ja olen iloinen että olet jaksanut vierailla blogissani. Olet tervetullut jatkossakin! Ja tänä vuonnahan saamme Ajan pyörän päätökseen, mikä sinänsä tuntuu hieman haikealta, jos kohta sitä on odotettukin.

    Paula kirjoitti 07.01.2012 - 11:31
    Löysin blogisi Jossun lukupäiväkirjan kautta. Kiinnostuin, sillä sinulla näyttää olevan mukavan omannäköisesi kirjalista. Jään seurailemaan.

    Erityisesti innostuin, kun huomasin Orjattaresi olevan parhaiden lukukokemustesi listalla. Se kirja odottaa minullakin lukujonossa, ja kenties nyt nytkähtää jonossa eteenpäin. :-)

    Raija kirjoitti 07.01.2012 - 13:17
    Jossun lukupäiväkirja onkin erinomainen blogi :) Uusia kävijöitä on aina kiva saada. Taikakirjaimet on puhtaasti sf/f-genreblogi, joten tosiaan hieman yleiskirjablogeista poikkeavaksi kirjalistat muodostuvat.

    Orjattaresi on upea kirja, erittäin suositeltava. Ja jos et ole vielä lukenut Atwoodin Penelopeiaa, niin sitäkin suosittelen.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...