sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Mervyn Peake: Titus Groan

Tänä vuonna vietetään Mervyn Peaken 100-vuotisjuhlaa ja sen kunniaksi ajattelin minäkin viimein tutustua kirjailijan paljon viitattuun Gormenghast-trilogiaan, jonka tosin oli tarkoitus alunperin olla pidempi kuin kolme kirjaa ellei kirjailija olisi sairastunut ja kuollut. Trilogiaa voi pitää yhtenä merkittävimmistä genren vielä suomentamattomista klassikoista. Titus Groan on ensimmäinen osa ja julkaistu vuonna 1946. Minulla on trilogiasta kuvitettu kokoomapainos e-kirjana. Kuvituksesta vastaa Mervyn Peake itse, myös ylläoleva kansikuva on hänen piirtämänsä.

Groanin suvun viimeisin miespuolinen perillinen Titus syntyy tarinan alkuvaiheissa, mutta vielä ensimmäisessä kirjassa itse taapero ei pääse paljoakaan esille kuin vasta loppupuolella. Sen sijaan Peake esittelee Titusin syntymäkodin ja sen omituistakin omituisemmat ihmiset sekä tapahtumat, jotka tulevat todennäköisesti vaikuttamaan seuraavissa osissa Titusin elämään ratkaisevasti. Titusin vanhemmat, kreivi Sepulchrave ja kreivitär Gertrude, eivät pahemmin ole kiinnostuneita toisistaan, eivätkä ole tekemisissä toistensa kanssa muuten kuin pakollisten perillisten tuottamisessa ja virallisissa tilaisuuksissa. Heille on aiemmin syntynyt tytär, Fuchsia, joka on luonteeltaan ailahteleva. Sepulchraven kaksossisaret, valtaa havittelevat ja katkerahkot Cora ja Clarice asuvat myös linnassa. Henkilökuntaan kuuluvat mm. vanha lastenhoitaja, huonomuistinen ja epävarma Nannie Slagg, Sepulchraven henkilökohtainen miespalvelija Flay ja kokki Swelter.

Kirja kuvaa psykologisella tasolla Gormenghastin asukkaiden sisäistä maailmaa ja heidän välistensä suhteiden jännitteitä, joita hämmentämään tulee vielä omalta osaltaan kokin apulainen Steerpike (alla olevassa ensimmäisessä kuvassa ylempi hahmo). Kirjan pääkäänteet ovatkin Steerpiken käsialaa. Nuoresta iästään huolimatta poika on vallanhaluinen, päämäärätietoinen suunnittelija, jolle Gormenghastin ilmapiiri on mitä oivallisin juonittelualusta. Gormenghastin linna rakennuksena on huikean mielenkiintoinen paikka ympäristöineen. Se on salaperäinen sokkelo, joka kutkuttaa seikkailunhaluisen mielikuvitusta. Sen sijaan Peaken hahmot ovat kaikkea muuta kuin miellyttäviä. Heihin ei mielellään haluaisi tutustua.




Lisää kuvitusta Gormenghastin virallisilta sivuilta

Peake onnistuu paitsi kirjallisessa kuvauksessaan, myös piirtämään hahmojensa olemuksen. He ovat kulmikkaita, synkkäkulmaisia, pistäväsilmäisiä, pitkäkaulaisia, kumaraharteisia jne. Peaken kirjoitustyyli on loistavaa ja yksityiskohtaista, mutta myös verkkaista. Välillä hän pysähtyy kohtaukseen (e-kirja)sivukaupalla ja vaikka hänen tyyliään ihasteleekin ja arvostaakin, niin pitemmän päälle lyhytpinnaisella lukijalla alkaa ilmetä levottomuuden merkkejä. Minulle tarinan vastapuoliksi asettuvat Steerpike ja Fuchsia. Steerpike on mielenkiintoinen hahmo nokkeluudessaan ja juonisuudessaan, ja itse asiassa jäi pelottamaan mikä hänen vaikutuksensa tulee olemaan seuraavissa osissa. Niin ärsyttävä kuin Fuchsia ajoittain onkin, hän on ainoa hahmo, jota kohtaan pystyy tuntemaan todellista myötätuntoa. Gormenghast ei vaikuta kovinkaan miellyttävältä paikalta lapselle kehittyä henkisesti. Positiiviseksi hahmoksi koin myös tohtori Prunesquallorin ärsyttävästä naurustaan huolimatta.

Titus Groan on kolkko tarina mieleltään enemmän tai vähemmän horjuvista hahmoista, jotka ovat eristäytyneitä oman päänsä sisälle. Kirjan tunnelmasta kertoo paljon metaforisesti se, että yksi hahmoista pystyy elämään linnassa vuoden tapaamatta muita asukkaita. Peaken maailmanluonti onnistuu täydellisesti, hahmojen nimiä myöten. Peake kirjoittaa upeaa tekstiä, ja jos synkeät hahmot ja hidas kerronantahti vain uppoavat fiilikseen, niin suosittelen ehdottomasti. Ihan heti en itse pysty jatkamaan sarjan toiseen osaan, mutta ei epäilystäkään etteikö myös Gormenghast ja Titus Alone tule luettua jossain vaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...