maanantai 5. heinäkuuta 2010

Hope Mirrlees: Lud-in-the-Mist


Olen jo pitkään harkinnut lukevani Hope Mirrleesin Lud-in-the-Mistin, joka on klassikko ja erinomaiseksikin kehuttu. Vasta nyt, kun luvun alle tuli Hugo-ehdokas Michael Swanwickin Hope-in-the-Mist, päätin tutustua kirjailijaan, johon Swanwick omassa teoksessaan keskittyy. Ja täytyy sanoa, että tämä vuonna 1926 ensimmäisen kerran julkaistu Hope Mirrleesin ainoa fantasiateos on myös mestariteos. Miten ihmeessä Lud-in-the-Mistiä ei ole tähän mennessä vielä suomennettu?!

Lud-in-the-Mist on kahden joen välissä sijaitseva kaupupunki, jonka asukkaat elelevät rauhallista ja keskiluokkaista elämäänsä. He ovat tehneet kaikkensa unohtaakseen haltiamaanaapurinsa, eikä kukaan vähääkään sivistynyt ja tahdikas ihminen mainitse haltioihin liittyviä seikkoja. Silti jokaisen asukkaan talosta löytyy fenkolia torjumaan kutsumattomat vieraat, eikä pimeän tullen ole totuttu olemaan ulkona. Kuitenkin Lud-in-the-Mistin asukkaiden ulkonäöstä ja perimästä löytyy viitteitä, että ennen kanssakäymistä on ollut enemmänkin. Kirjan päähenkilö on pormestari Nathaniel Chanticleer, jolla on pahoja tuntemuksia. Kun useiden Ludin nuorten mainitaan syöneen kiellettyä haltiahedelmää, ja he katoavat epäilysten mukaan haltiamaahan, Chanticleer ryhtyy selvittämään asiaa. Eikä vähiten sen vuoksi, että kadonneiden joukossa on hänen poikansa ja tyttärensä.

Lud-in-the-Mistia voidaan kutsua perinteiseksi saduksi, jo ehkäpä sen iän vuoksi. Se on kuitenkin paljon muutakin; se on fantasiaa, seikkailutarina ja salapoliisitarina. Mirrleesin kirjoitustyyli on kauniin kuvailevaa ja elävää:
"In early summer it was the doves, with the bloom of plums on their breasts, waddling on their coral legs over the wide expanse of lawn, to which their propinquity gave an almost startling greenness, that were the flowers in the Chanticleers' garden. And the trunks of birches are as good, any day, as white blossom, even if there had not been the acacias in flower. And there was a white peacock which, in spite of its restlessness and harsh shrieks, had something about it, too, of a flower. And the Dapple itself, stained like a palette, with great daubs of colour reflected from sky and earth, and carrying on its surface, in autumn, red and yellow leaves which may have fallen on it from the trees of Fairyland, where it had its source — even the Dapple might be considered as a flower growing in the garden of the Chanticleers."
Vaikka ei olisi lukenutkaan teokseen liittyviä taustatietoja ja tulkintoja, on mahdollista erottaa kirjasta taustalla olevaa mytologiaa ja symboliikkaa sekä kirjailijan kiinnostus Elisabeth I:n kultaiseen aikakauteen. Mirrlees leikittelee sanoilla, loruilla ja nimillä. Välillä tuntui aivan välttämättömältä lukea kirjaa ääneen, jotta sai irti kaiken leikittelevyyden mitä kirjailija tarjosi kielellisesti. Ehkäpä juontakin tärkeämmäksi teoksessa nousee nimenomaan tapa ja tyyli millä tarina on kirjoitettu. Muutamia vuosia Ludia aikaisemmin Lordi Dunsanyn kirjoittama The King of Elfland's Daughter (suom. Haltiamaan kuninkaantytär) ei viehättänyt yhtälailla tyylillään, vaikka aihepiiri on sama. Mirrleesin tyylissä on enemmän terävyyttä.

Iättömästä kielellisestä kauneudestaan huolimatta Lud-in-the-Mistissä on näkyvissä myös aikakautensa leima, brittiläinen luokkajako ja naisiin kohdistuvat oletukset, joita Mirrlees jonkin verran rikkoo, mutta ei nykynäkökulmasta radikaalisti, kuten reilu kymmenen vuotta Mirrleesiä aiemmin amerikkalainen Charlotte Perkins Gilman. Toki näiden kahden kirjailijan lähtökohtakin oli hyvin erilainen, sillä Mirrlees eli turvattua yläluokkaista elämää. Eniten minua häiritsi, kuinka toissijaisessa asemassa kadonnut tytär Chanticleerille oli, mutta poikansa vuoksi hän oli valmis mihin tahansa. Jonkin verran Mirrlees oli suonut naishahmoilleen kuitenkin itsenäisyyttä. Se miksi kiinnitin asiaan huomiota, johtui Swanwickin kirjassa kerrotuista Mirrleesin omaan elämään liittyvistä yksityiskohdista. Monin paikoin kävi mielessä, että jos Lud olisi kirjoitettu 60-luvulla, olisi tekstiin saattanut hyvinkin liittää tulkintoja mieltälaajentavien huumeiden käytöstä.

Pienistä heikkouksistaan huolimatta Lud-in-the-Mist on Klassikko isolla k:lla. Aivan ehdotonta tutustuttavaa fantasiagenren lukijoille. Michael Swanwickin Hope-in-the-Mist -teoksen arvostelu tulossa piakkoin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...