perjantai 21. elokuuta 2009

Game of Thrones -näyttelijävalinnoista


Tänään HBO sitten julkisti seitsemän näyttelijän nimet, jotka viimeisimmäksi on valittu Game of Thrones -pilottiin. Suhtaudun yleensä jokseenkin varauksella näihin kirjojen tv- ja elokuvasovituksiin, mutta GoT on saanut minut innostumaan. Tähän mennessä on valittu joukko erinomaisia näyttelijöitä ja osa tuntemattomia sekä ei-niin-erinomaisia. Hyvätkään näyttelijät eivät tosin pelasta elokuvaa tai tvsarjaa, jos käsikirjoitus pissii, tai kemiat eivät sovi yhteen. GoT:n käsikirjoitus (se versio, joka vuoti nettiin) vaikutti kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvältä, jopa ne kohdat, jotka eivät sisälly varsinaisesti itse Valtaistuinpeli-kirjaan.

Peter Dinklagen uskoisin onnistuvan Tyrionina erinomaisesti. Peterissä on hiljaista karismaa ja hillittyä huumoria, joka sopii kuin nenä keskelle kasvoja (tai ainakin osa nenää). Sean Bean on veteraani, monet roolit läpikäynyt ja en usko hänenkään epäonnistuvan Ned Starkin roolissa. Sean on se pilotin näyttelijöistä, jonka tarkoitus on houkutella tvsarjalle mahdollisimman paljon katsojia heti alusta. Jennifer Ehleä ihailin Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarjassa, ja hänessä on luonnollista klassista kauneutta, joka monelta nuoremmalta hollywoodtähdeltä puuttuu. Mark Addyn olen nähnyt enemmän komediarooleissa, joten en osaa arvella miten hän Robertin roolista suoriutuu. Pitkänlinjan näyttelijä hänkin joka tapauksessa.

Nikolaj Coster-Waldau sopii ulkonäöltään hyvin niihin mielikuvaraameihin joka minulla on Jaime Lannisterista. Sen mitä olen nähnyt hänen näyttelevän pistää kuitenkin miettimään onko hän liian tasainen Jaimeksi. Ehkä en ole nähnyt häneltä tarpeeksi näyttöä. Viimeksi katselin Virtuality -pilottia, ja kyllähän hänessä sen perusteella varmasti jaimemaista virnettä ja uhoa löytyy. Tamzin Merchantin rooli Daenerys Targaryenina on keskeinen. Ja ehkä targaryenistinä olen tavanomaista kriittisempi sen suhteen kuka rooliin valittiin, mutta Tamzin ei ole vakuuttanut minua vielä uskomaan, että hänessä on ainesta lohikäärmeiden äidiksi. Toivottavasti hän osoittaa minun olevan väärässä, mutta kolmen eri roolin perusteella sanoisin hänen olevan vielä aika kaukana siitä osaamisesta, jota haluaisin Daenerysin näyttelijältä nähdä. Mutta valinta on tehty ja Tamzin on vakuuttanut valitsijat, joten täytyy toivoa, että päätös on ollut oikea.

Mutta pilottia ei ole vielä kuvattu, tvsarjaa ei ole vielä valittu tuotantoon saakka... saattahan vielä käydä niin, että HBO ei vakuutukaan, ja ensimmäistäkään tuotantokautta ei kuvata lainkaan. Ensi vuoden puolella tiedämme. Se on varmaa, että tuhannet Tulen ja jään laulu -fanit jatkavat joka tapauksessa sarjasta puhumista ja kohisemista.

torstai 20. elokuuta 2009

Linkitetty ja arvuutettu


George R.R. Martin lisäsi Tulen ja jään laulu -sivuston kotisivujensa linkkeihin, kuten muutama päivä sitten sähköpostissaan lupasikin. Olen hyvin iloinen! Martin on paitsi mitä erinomaisin kirjailija (enkä tarkoita pelkästään Tulen ja jään laulu -sarjaa), myös miellyttävä henkilö noin muutenkin.

Tässä on viikon päivät mennyt odotellessa uutisia Game of Thrones tvsarjan pilotin näyttelijävalinnoista. Aivot ovat käyneet ylikierroksilla yrittäessäni ratkoa Martinin blogissaan antamia vihjeitä. Eikä minun aivot ole ainoat. Winter is Coming -blogissa ja Westerosin foorumilla on kirjoitettu tuhansia ja taas tuhansia viestejä viikon aikana liittyen vihjeisiin. Tunteet ovat välillä porukoilla jopa kuumentuneet. ASoIaF-fanit ovat omistautuneita asialleen... ja vähän omituisia :) HBO saisi jo julkistaa näyttelijävalinnat ennen kuin joku poksahtaa.

maanantai 10. elokuuta 2009

Neil Gaiman sai Hugon


Neil Gaimanin The Graveyard Book (Hautausmaan poika) voitti Hugon parhaana kirjana. Se ansaitsi palkinnon, vaikka hyviä vastustajiakin löytyi. En ole aina läheskään varma, että juuri oikeat kirjat tulee valituksi Hugo-ehdokkaiksi, mutta tällä kertaa muutama minunkin mielestä hyvä kirja löytyi listalta, liekö sitten parhaita, mutta joka tapauksessa hyviä.

Sain huhtikuussa Hugo-paketin mukana lähes kaikki ehdokkaana olevat kirjat (novellit ym.). Aiemmin olin ehtinyt lukea jo Cory Doctorowin Little Brotherin ja Neal Stephensonin Anathemin. Vaikka pidin molemmista, niin silti Gaimanin The Graveyard Book kiehtoi erillä tavalla. Kahta muuta Paras kirja-Hugo-ehdokasta en ole ehtinyt vielä lukea.

David Anthony Durham voitti The John W. Campbell -palkinnon parhaana uutena kirjailija. Olen jo pitkään harkinnut hänen Acacia: The War with the Mein -kirjan lukemista. Kirja oli Hugo-paketissa mukana. Ehkä saan sen tänä syksynä lukulistalle.

perjantai 7. elokuuta 2009

Lukulistalla 8/2009


Tässä kuussa olisi tarkoitus saada luettua ainakin Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeli ja Carol Bergin Revelation.
Pidin Zafónin Tuulen varjosta sen verran paljon, että aloitin juuri lukemaan myös Enkelipeliä, joka ilmestyi vastikään suomennettuna. Carol Bergin The Rai-Kirah -trilogian ensimmäisen kirjan luin reilu vuosi sitten ja nyt on aika lukea toinen osa. Ei mikään erityisen koukuttava sarja, mutta sen verran hyvä, ettei keskenkään voi lopettaa. Katsotaan josko lukuaikatauluun mahtuu muitakin kirjoja... lukemista odottavien kirjojen pino on ainakin melkoisen korkea (edelleen).

Neil Gaiman: Hautausmaan poika

Neil Gaimanin Hautausmaan poika on ihana ja omaperäinen kirja. Luin teosta yhtäaikaa sekä suomeksi että englanniksi, koska jotkut suomennetut kohdat jäivät vaivaamaan ja halusin tietää miten ne alkuperäisessä tekstissä oli esitetty. Orvoksi jäänyt Ei-kukaan (Nobody) eli Eikku (Bod) kasvaa tarinassa hautausmaalla aaveiden parissa.

Tiedän, että tämä kirja on tarkoitettu lapsille ja nuorille lukijoille, mutta täytyy sanoa, että näin aikuistakin pelotti jotkut kohtaukset, niin elävästi Gaiman ne eteen toi. Välillä hautausmaa kotina tuntuu jopa kiehtovalta paikalta ja sen aaveet miellyttävämmiltä kuin elävät ihmiset. Eikun opinnot kummitusten parissa vaikuttivat kiinnostavammilta kuin perinteiset oppiaineet. Mikäs olisi ovelampaa kuin oppia hiipumaan tai kävelemään uniin. Hautakivien tekstit aapisena on myös loistava ratkaisu.

En voinut välttyä tuntemukselta, että Gaiman on lukenut Lovecraftinsa, vaikka mistään niin synkästä ei Hautausmaan pojassa olekaan kyse. Kirja on hienoisesta synkkyysasteestaan huolimatta hyvin sympaattinen. Jostain syystä Gaimanin teokset ovat suurimmaksi osaksi aiemmin jääneet minulta väliin, mutta Hautausmaan pojan jälkeen luen kyllä muitakin. Positiivista on, että kirja on myös kuvitettu.

Mark Charan Newton: Nights of Villjamur

Mark Charan Newtonin Nights of Villjamur on palapeli. Se on kuin kokoelma useista eri kirjoista irroitettuja kohtauksia, tai siltä se ainakin tuntui alussa. Fantasiakirjallisuudessa on tänä päivänä vaikea löytää todella originellia teosta, mutta se ei aina ole paha asia. Esim. Peter V. Brettin The Painted Mania lukiessani tuli mieleen välillä kovinkin Robert Jordanin Ajan pyörän alkuteokset tyyliltä, mutta Brettin teos kantoi kuitenkin omalla painollaankin hyvin. Kyllähän Villjamurinkin tarina on kiinnostava itsessään, mutta silti se tuntuu aikamoisen kliseiseltä. Ihmettelen miksi sitä on hypetetty niin paljon; liekö kyseessä kustannusyhtiön mainonnan tulosta.

Joka tapauksessa, Nights of Villjamurissa on jonkin verran hyvääkin. Tarinan juoni on lyhykäisyydessään: poliittista peliä lähestyvän jääkauden uhatessa. Kirjassa esitellään pimeää taikuutta sekä erilaisia ihmisen kaltaisia olentoja, kuten garudat, rumelit ja bansheet, mutta ulkoista kuvausta syvemmälle näiden olentojen ominaisuuksiin ei päästä. Plussaa saavat skandinaavistyyliset nimet joillakin paikoilla ja hahmoilla. Jopa päähahmot valitettavasti jäävät pinnallisiksi, eikä kirjan tapahtumat muutenkaan herätä syvällistä pohdintaa. Ihan kiva lukea, mutta helppo unohtaa sen jälkeen kun on lukenut.

Niin... Talvi Jääkausi on tulossa. Ehkä tämän Legends of the Red Sun -sarjan tulevat osat ovat parempia kuin ensimmäinen kirja.

Jasper Kent: Twelve

Jasper Kentin Twelve on The Danilov Quintet -sarjan ensimmäinen osa, ja toistaiseksi ainoa julkaistu. Seuraava osa, Thirteen Years Later, on tulossa ensi vuoden puolella. Twelven tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun alkuun, Napoleonin armeijan invaasion hetkelle Venäjälle. Joukko Venäjän armeijan upseereita päättää hankkia lisävoimia vastarintaan ja he palkkaavat 12 Oprichnikeiksi kutsuttua, Jeesuksen opetuslasten mukaan nimettyä henkilöä, jotka osoittautuvat tehokkaiksi tappajiksi. Heistä paljastuu kirjan mittaan salaisuuksia, jotka eivät kuitenkaan ole palkkaajilleenkaan miellyttäviä.

En juurikaan ole lukenut vampyyrikirjallisuutta, ja niistä mitä olen lukenut, oikeastaan vain George R.R. Martinin Fevre Dream on tehnyt vaikutuksen (suosittelen suuresti!). Myöskään Twelve ei tehnyt juurikaan vaikutusta. Se oli hyvin kirjoitettu, todentuntuinen historialliselta kuvaukseltaan ja päähahmo, Aleksei Danilov oli saatu kohtalaisen syväksi hahmoksi sisäisine pohdintoineen. Enemmän tätä subgenreä tuntevat ovat kuvanneet Twelveä erilaiseksi vampyyrikirjaksi ja se on helppo uskoa. Painopiste ainakin kirjan alkupuolella on nimenomaan historiallisen romaanin puolella.

Twelve on paikoin hidas kerronnaltaan, välillä tuntuu, että olisi mukava jo päästä asiaan. Kent kirjoittaa sujuvaa tekstiä, ja kirjan alun johdanto on erinomainen, se herättää taatusti kiinnostuksen loppukirjaa kohtaan, mutta silti minulle kirja ei ollut sivunkääntäjä, sellainen jota ei olisi voinut laskea käsistään. Uskon kuitenkin, että niiden, jotka pitävät muuten vampyyrikirjallisuudesta kannattaa lukea myös tämä kirja ja sarjan tulevat osat.

lauantai 1. elokuuta 2009

Pelastakaa Vaskikirjat!

Pienkustantamotoiminta ei ilmeisestikään ole helppoa. Ei sillä, että minä tietäisin siitä juurikaan mitään, mutta olen seurannut Vaskikirjojen ponnisteluja, eikä tilanne tällä hetkellä näytä hyvältä:
"Kirjamyynti on ollut nihkeää jo puolen vuoden ajan ja jatkuu sellaisena yhä. Moorcockin kirjankin julkaisu onnistuu vain erikoisjärjestelyiden ansiosta, eikä Vaskikirjoilla ole näillä näkymin edellytyksiä jatkaa toimintaansa enää ensi vuonna. Tilanne on tällä hetkellä ilmeisesti sellainen, että kirjakaupat eivät ota yhtään ylimääräisiä kirjoja varastoon eivätkä tilaa uutta kirjaa tilalle, vaikka vanha satuttaisiinkin myymään hyllystä. Ja kun kirjoja ei ole kaupassa myynnissä, ei niitä kukaan myöskään löydä ja osta.

Ainoa, mikä enää voisi auttaa, on jos ihmiset ympäri Suomen marssisivat kirjakauppoihin ostamaan Vaskikirjoja ja erityisesti tilauttamaan paikalle sellaisia kirjoja, joita siellä ei ole. Siten saisi kirjamyyntiin vauhtia ja kirjat taas kauppojen valikoimiin."

Olen nähnyt kommentteja, että Vaskikirjat on valinnut julkaisulistalleen kirjoja, jotka eivät ole tarpeeksi kaupallisia. Totta, mutta on pakko sanoa, että Vaskikirjat on tehnyt myös rohkeita valintoja, ottanut suomennettavaksi genreklassikoita, joihin suuremmat kustannusyhtiöt eivät ole halunneet koskea. Käännösten lisäksi valikoimassa on myös suomalainen Pekka Halosen Peuraheimo (erittäin suositeltava!).

Seurasin juuri Twitterissa Colleen Lindsayn herättämää keskustelua siitä ansaitsevatko jotkin kirjat tulla julkaistuksi, vaikka niitä ei osteta. Vaikka keskustelu käsittikin alkuperäisjulkaisuja, niin laajentaisin kysymyksen käsittämään tässä yhteydessä käännöksiä. Vastikään Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjo -kirjan luettuani, vastaisin: kyllä! (lue kirja niin tiedät mitä tarkoitan - juu, ei ole Vaskikirja, mutta silti lukemisen arvoinen :)). Jokainen Vaskikirjojen julkaisema teos on ansainnut tulla käännetyksi. En välttämättä pidä henkilökohtaisesti niistä kaikista erityisen paljon, mutta esim. Roger Zelaznyn Amberin kronikoiden kahden ensimmäisen kirjan julkaiseminen suomeksi on ollut ehdottomasti kulttuuriteko. Loputkin olisi kiva saada. Kun julkaisulistalla on vielä mm. Fritz Leiber jaTähtifantasia-palkinnon juuri voittanut Ellen Kushnerin Thomas Riiminiekka, on Vaskikirjat tehnyt hienoja valintoja, ja on sääli, ettei kirjojen ystävät ole suuremmissa määrin löytänyt näitä kirjoja luettavaksi. Eikä ainoastaan tai pääasiassa siksi, että pienkustantamo voisi jatkaa toimintaansa, vaan siksi, että ne ovat kirjoja, jotka ansaitsevat tulla luetuksi.

Tänä vuonna Vaskikirjat julkaisee Michael Moorcockin Katso ihmistä. Vaskikirjojen sivulta:
"Michael Moorcockin (1939- ) romaani on aikamatkailuscifin klassikko ja tuo lukijan silmien eteen realistisen kuvan roomalaisaikaisesta Palestiinasta sekä ainutlaatuisen uudenlaisen kuvan Jeesuksesta. Pienoisromaani Behold the Man, johon romaani perustuu, voitti Nebula-palkinnon vuonna 1967."

En tunne Moorcockin tuotantoa ennestään, mutta tiedän, että kirjailija on yksi Joe Abercrombien suosikeista (ja Abercrombie minun). Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja kunhan se ilmestyy, siihen pitänee tutustua. Voin sanoa, että Vaskikirjat valikoimallaan on saanut minut tutustumaan teoksiin, jotka muuten enkä olisivat jääneet lukematta.

Siispä, ostakaa hyvät ihmiset kirjoja ja lukekaa niitä! Pyytäkää tilaamaan niitä kirjastoihinne, kirjakauppoihinne, antakaa lahjaksi, jotta saamme niitä lisää suomeksi. Myös sellaisia kirjoja, jotka eivät koreile myyntilistojen kärjissä, mutta joilla on kuitenkin meille paljon annettavaa henkisesti lukukokemuksena. Valitettavasti totuus tänä päivänä on, ettemme saa laadukkaita suomennoksia, jos emme myös osta niitä. Olen jo vuosia harmitellut, ettei Otava ole julkaissut Robin Hobbin The Liveship Traders -trilogiaa suomeksi, varsinkin nyt kun sarja on saanut tavallaan jatkoa The Rain Wild -kronikoista. Vastaus yhteydenottoon on aina ollut, ettei Robin Hobbin aiemmat käännökset ole myyneet tarpeeksi, jotta lisää kirjoja suomennettaisiin. Liveshipit ovat Hobbin parasta antia, ja taatusti ostaisin kirjat itselleni, jos ne käännettäisiin, mutta ilmeisesti kovinkaan moni ei olisi valmis toimimaan samoin. Miten on?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...