Neil Gaiman: The Ocean at the End of the Lane

Toissapäivänä tuumasin Solaris-blogin Neil Gaimanin Neverwhere -arvostelun kommenteissa, että Gaiman on kirjailijana hieman ongelmallinen. Pidin Coraline varjojen talossa -kirjasta paljon (arvostelu), samoin Hautausmaan poika oli synkän sympaattinen (arvostelu). Neverwhere – maanalainen Lontoon maailmankuvaus sykähdytti (arvostelu), vaikka muuten en tolkuttomasti innostunutkaan siitä ja Hyviä enteitä -yhteistyöteos Terry Pratchettin kanssa oli hauska, mutta myös tekohauska (arvostelu). Sandman-sarjakuvat olen lukenut, mutta en ole koskaan oikein päässyt niihin sisälle. Unohdetut jumalat -tiiliskivi on jo usean vuoden odottanut lukemistaan, mutta en vain ole saanut aloitettua. Olin unohtanut ennakkotilanneeni Gaimanin uuden aikuisille suunnatun The Ocean at the End of the Lane -ekirjan, joka ilmestyi eilen. Kun se sujahti koneelleni, luin siitä alun, enkä voinut enää keskeyttää. Luin kirjan alle vuorokaudessa ja ihastuin siihen.

Reilu nelikymppinen mies palaa takaisin pieneen kotikaupunkiinsa, missä hänen lapsuudenkotinsa on aikaa sitten joutunut muutoksen kouriin. Sitä enemmän häntä vetääkin puoleensa maalaistalo pitkän tien päässä, jonne hän päätyy ankkalammikon ääreen muistelemaan lapsuuttaan ja mitä tapahtui kun hän oli seitsemän ikäinen ja heillä vuokralaisena ollut mies teki itsemurhan heidän autossaan. Siitä alkaen synkät tapahtumat vievät syrjäänvetäytyvän ja kirjojen parissa viihtyvän pojan mukanaan, mutta samalla hän tutustuu Hempstockin maatalon kolmen sukupolven naisiin, joista nuorin Lettie on ollut jo pitkän aikaa 11-vuotias. Lettie kutsuu maatilan ankkalammikkoa valtamereksi.

Ensimmäiset tunnelmat The Ocean at the End of the Lanen jälkeen ovat haikeat. Aivan kun olisin uponnut lapsuuden maailmaan ja tullut sieltä vaivoin ylös. Mukana on joukko mukavia muistoja, hajuja, makuja ja tuntemuksia. Sitten vääjäämättömästi joukkoon on päässyt joitain surullisia ja ikäviä muistoja, jotka aikuisen tulkintana tuntuvat viiltävämmältä kuin mitä ne lapsen ymmärryksellä välttämättä koki. Gaiman on lisännyt pienen pojan maailmaan outoutta, ihmeellisyyttä ja maagisuutta, ja saanut sen lapsen näkökulmasta kuitenkin luontevaksi ja uskottavaksi.

Heti alusta alkaen pikkupoika, jonka oletan olevan nimeltään George, vaikka sitä ei suoraan sanotakaan, kerää sympatiaa. Muutamat kuvatut kohtaukset ovat jopa sydäntä särkeviä. Tämä teos ei päähenkilön iästä huolimatta ole todellakaan lapsille suunnattu. Tarina on pohjimmiltaan ja tunnelmaltaan vakava ja sisältää kauhufantasia-elementtejä. Kirjassa on paljon Coralinea ja Hautausmaan poikaakin, juuri niitä seikkoja mihin niissäkin ihastuin. Gaiman ei pureskele tarinaa valmiiksi lukijalle, ja niinpä The Ocean at the End of the Lanessakin jää paljon selittämättä ja mielikuvituksen varaan. Paljon.

Gaiman on ymmärtänyt lapsen kertojaäänen voimallisuuden ja käyttää sitä nytkin taitavasti. En ihmettelisi, jos kirjassa on jotain omaelämäkerrallisuutta. Tarina on osittain kasvutarina, mutta myös kertomus siitä mitä ja miksi ja miten muistamme asioita. Kerronnassa on vahva Gaiman-leima. Hempstockit ovat salaperäisiä ja fantastisen ihania. Sellaisia, joiden luona saa hyvää syötävää, lämpimät, kuivat vaatteet sateessa kastuneiden tilalle ja jotka ovat turvallisia, kun kotona ei aina siltä tunnu. Silti he ovat jotain voimakasta ja tuntematonta, ehkä hieman pelottavaakin. Ja ehkä hieman liian hyvää ollakseen uskottavaa, mutta siitähän tässä onkin kyse. Lapsen maailmassa moni asia on uskottavampaa kuin aikuisen. Sitä voi toki kritisoidakin.

Neil Gaiman on kirjoittanut kirjan, joka tempaisi mukaansa. The Ocean at the End of the Lane on hieno, outo ja haikeakin lukukokemus, ja uskonpa, että se nähdään ensi vuonna palkintoehdokkaana useamman kerran. Toivottavasti myös suomennettuna.

BFS-palkintoehdokkaat 2013

British Fantasy Society on julkistanut palkintoehdokkaansa tälle vuodelle. Romaanikategoriassa jaetaan kaksi palkintoa; August Derleth -palkinto parhaalle kauhukirjalle ja Robert Holdstock -palkinto parhaalle fantasiakirjalle. Tässä ehdokkaat osasta kategorioista:

Fantasia-romaani:

• Blood and Feathers, Lou Morgan
• The Brides of Rollrock Island, Margo Lanagan
• Railsea, China Miéville
• Red Country, Joe Abercrombie (arvostelu)
• Some Kind of Fairy Tale, Graham Joyce

Kauhu-romaani:

• The Drowning Girl, Caitlin R. Kiernan
• The Kind Folk, Ramsey Campbell
• Last Days, Adam Nevill
• Silent Voices, Gary McMahon
• Some Kind of Fairy Tale, Graham Joyce

Pienoisromaani:

• Curaré, Michael Moorcock (Zenith Lives!)
• Eyepennies, Mike O’Driscoll
• The Nine Deaths of Dr Valentine, John Llewellyn Probert
• The Respectable Face of Tyranny, Gary Fry

Novelli:

• Our Island, Ralph Robert Moore (Where Are We Going?)
• Shark! Shark! Ray Cluley (Black Static #29)
• Sunshine, Nina Allan (Black Static #29)
• Wish for a Gun, Sam Sykes (A Town Called Pandemonium)

Antologia:

• A Town Called Pandemonium, Anne C. Perry and Jared Shurin (eds)
• Magic: an Anthology of the Esoteric and Arcane, Jonathan Oliver (ed.)
• The Mammoth Book of Ghost Stories by Women, Marie O’Regan (ed.)
• Terror Tales of the Cotswolds, Paul Finch (ed.)

Kokoelma:

• From Hell to Eternity, Thana Niveau
• Remember Why You Fear Me, Robert Shearman
• Where Furnaces Burn, Joel Lane
• The Woman Who Married a Cloud, Jonathan Carroll

Paljon on kirjoja, joita ei ehdi edes harkitsemaan lukulistalle. Tällä kertaa fantasiakirjaehdokkaista olen lukenut yhden teoksen ja pidin siitä paljon. Niinpä toivon voittoa (jälleen) Joe Abercrombielle. Haluaisin nähdä kirjailijan blogikirjoituksen marraskuun 3. päivän jälkeen, kun BFS-voittajat on ilmoitettu World Fantasy Conissa. Mutta yleensä palkinnot kiertävät Abercrombien, joten...

Campbell Memorial ja Sturgeon Memorial 2013 -palkinnot jaettu

John W. Campbell Memorial 2013 -palkinnon voittaja parhaaksi Yhdysvalloissa julkaistuksi science fiction kirjaksi on Adam Robertsin Jack Glass. Kirja voitti aiemmin myös British Science Fiction Association -yhdistyksen BSFA-palkinnon. Alla ehdokaskumppanit.

• The Hydrogen Sonata, Iain M. Banks
• Any Day Now, Terry Bisson
• Existence, David Brin
• The Rapture of the Nerds, Cory Doctorow & Charles Stross
• Empty Space, M. John Harrison
• Intrusion, Ken MacLeod (arvostelu)
• Railsea, China Miéville
• The Fractal Prince, Hannu Rajaniemi (arvostelu)
• Blue Remembered Earth, Alastair Reynolds
• Jack Glass: The Story of a Murderer, Adam Roberts
• 2312, Kim Stanley Robinson
• Slow Apocalypse, John Varley
• Alif the Unseen, G. Willow Wilson

Vuoden 2013 Theodore Sturgeon Memorial -palkinnon parhaalle lyhytmuotoisella science fiction kirjoitukselle voitti Molly Glossin The Grinnell Method, jonka voi lukea ilmaiseksi kahdessa osassa Strange Horizonin sivulta: osa 1 ja osa 2.

• “Things Greater Than Love”, Kate Bachus
• “Immersion”, Aliette de Bodard (arvostelu)
• “Scattered Along the River of Heaven”, Aliette de Bodard
• “The Grinnell Method”, Molly Gloss
• After the Fall, Before the Fall, During the Fall, Nancy Kress (arvostelu)
• “The Weight of History, the Lightness of the Future”, Jay Lake
• “The Bookmaking Habits of Select Species”, Ken Liu
• “Mono No Aware”, Ken Liu (arvostelu)
• “Nahiiku West”, Linda Nagata
• Eater of Bone, Robert Reed
• “The Peak of Eternal Light”, Bruce Sterling
• “(To See the Other) Whole Against the Sky”, E. Catherine Tobler

Lisäksi palkintojenjako tilaisuudessa jaettiin Lifeboat to the Stars -palkinto, joka meni Kevin J. Andersonin ja Steven Savilen pienoisromaanille Tau Ceti.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha ja Missä junat kääntyvät

Ostin Pasi Ilmari Jääskeläisen vuonna 2008 ilmestyneen Taivaalta pudonnut eläintarha -novellikokoelman ekirjana aikomuksenani vihdoinkin tutustua kirjailijan tuotantoon. Pienenä kynnyksenä matkalla on ollut tuputtava reaalifantastikkouden lanseeraustyyli, aivan kuin lukijan pitäisi ymmärtää nyt tulkita juttuja tietyllä tavalla, ei toisella. Myös kirjan esipuhe, joka sinänsä on yksi omaperäisimmistä lukemistani esipuheista, hieman korostaa genreluokittelua. Ehkä sen on tarkoitus olla hauska, tai siinä on jotain sisäpiirijuttua, jota en vain ymmärrä. Joka tapauksessa, esipuheessa käy ilmi, että osa novelleista on julkaistu ennenkin, mm. Missä junat kääntyvät -kokoelmassa. Novelleja on kuitenkin editoitu ja niinpä minulle iski hillitsemätön halu saada vanhempi kokoelma käsiini. Siihen liittyy oma tarinansa, josta myöhemmin.

Taivaalta pudonnut eläintarha jakautuu kahteen osioon: Morfeus ja Katakombit, jotka sisältävät esipuheen lisäksi yhteensä 12 novellia.

I Morfeus

• Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1
• On Murmaa kaatunut!
• Missä junat kääntyvät
• Morfeuksen kolikot
• Armandin ratsu
• Laurelia etsimässä

II Katakombit

• Katakombeista
• Viimeinen luku
• Alla pinnan Toiseus piilee
• Olisimmepa mekin täällä
• Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa
• Taivaalta pudonnut eläintarha 

Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 on kauhutyyppinen kertomus naapuruston lapsijoukosta ja ajoittain näkyvästä salaperäisestä talosta. Taustajuonen ohella keskitytään lasten keskinäiseen dynamiikkaan ja aikuisten maailman ulkopuolisuuteen. Tarina toi välittömästi mieleen kotikylän kummitustalon, jonka luona kylän tenavien piti osoittaa rohkeutta kiertämällä talo kolme kertaa myötäpäivään ja koputtaa oveen kolme kertaa, jolloin kuollut vanha-Maija avaisi oven. Kukaan kylän lapsista ei tainnut uskaltaa tehdä rohkeuskoetta oikeasti (itse koputin vain kahdesti), päinvastoin kuin Jääskeläisen novellissa, jossa tarina muutenkin kääntyy hieman toisenlaiseksi.

On Murmaa kaatunut! vaikuttaa ensilukemalta fantasiaparodialta, mutta pidemmälle edetessä tarinan psykologinen luonne muuttuu. Tulkitsin tarinan saaneen vaikutteita Taru sormusten herrasta -teoksesta ja ehkä muista luomiskertomusmytologioista. Novellin loppupuoli ei toimi minulle ja muutenkin novelli tuntuu liian pitkältä. Silti pidin monista yksityiskohdista. Missä junat kääntyvät kertoo pojasta, jonka äiti yrittää muuttaa oman mielensä mukaisesti, hyvää tarkoittaen, pois mielikuvitusmaailmoista realismiin. Jälleen tarinan alkupuoli on kiehtova ja selittämättömän hienoa kerrontaa, mutta vaihtoehtohistorialoppu ei toimi. Novelli hyppäsi tosiaan raiteilta, kuten minäkin. Eri aikaan vain. Morfeuksen kolikoissa kerrotaan sisarusten välisistä tuntemuksista unen ja todellisuuden maagisrealistisessa hengessä. Tarina on lyhyt, mutta vielä lyhyempi on Armandin ratsu, jossa myös käsitellään tuntemuksia lapsen näkökulmasta.

Laurelia etsimässä on pitkä tarina, jonka alkulainaus asetti ajatukseni elokuvamaailman polulle, mitä kautta sain visuaalisia mielikuvia novellin hahmoista ja ilmeisestä. Samalla tipuin kristinuskon hallitsemaan maailmaan, jonka ahdistavuus, puhumattomuus, salailu ja epävarmuus tihkui lukukokemukseen. Kahden keskeisen hahmon välinen suhde tuntuu raastavalta ja katkeransuloiseltakin. Vaikka olen jälleen sitä mieltä, että tarina olisi voinut olla lyhyempikin, se kuitenkin puhutti tunnelmallaan.

Katakombeista meni idealtaan minulta ohi, voin vain aavistella mitä kirjoitus tarkoittaa ja loikata täysin pieleen ajatuksineni. Viimeinen luku kertoo kirjailijavanhuksesta, jolle kirjoittaminen on menneisyyttä ja maailmassa on tapahtunut galaktista luokkaa oleva muutos. Mutta muutama omaelämäkerrallinen sana on silti vielä sanottavana.

Tajusin heti, etteivät ohjelmat olleet ihmisten tekemiä. Kaikki oli totaalisen käsittämätöntä, lumoavaa ja lamauttavaa.
Tuona historiallisena syysaamuna katsoin uusia kanavia pisamanenäisen naisen seurassa. On mahdotonta kuvailla sanoin mitä näin. Välillä kuvittelin melkein ymmärtäväni jotain. Katsoin televisiota puoli tuntia. Sitten purskahdin itkuun ja oksensin rakastajattareni syliin.
Hän ei pahastunut, silitti vain päätäni ja jatkoi ohjelman katsomista.
Erosimme iltapäivällä mitään sanomatta. Emme nähneet pariin päivään. Kun yritin soittaa hänelle, kuulin hänen hypänneen sillalta Thamesiin.

Alla pinnan Toiseus piilee -tarinassa Montgomery Laurentius saa kenttätehtävän ja joutuu lähtemään Toiseuteen, Ihmisyyden rajan toiselle puolelle, pois synteettisestä yleviä humanistisia periaatteita ja päämääriä ilmentävästä kaupungista. Tehtävänä on oikaista mytologiaa oikeille raiteille. Laurentius kohtaa mytologian Erasmuksen ja kuulee tämän tarinan. Alla pinnan Toiseus piilee on kokoelman paras tarina, jonka dystopinen maailma on täynnä mieltäkutkuttavia yksityiskohtia, kuten erityyppiset leonardot ja luonnon kokemisen kauheus, mikä myös lopulta selittyy. Tarinassa on huumoria ja traagisuutta ja se toimii alusta loppuun saakka tyylillisesti.

Olisimmepa mekin täällä tuo eteen maailman, jossa on mahdollista irtaantua lihallisesta ruumiistaan ja jatkaa elämäänsä sähköisenä entiteettinä. Tarinassa vaimo haluaa siirtyä virtuaalielämään, kun taas psykologipuoliso ei. Kun vaimo tekee ratkaisunsa, seuratan mitä tapahtuu kahdessa eri rinnakkaismaailmassa. Tarina keskittyy voimakkaasti ihmisten kokemuksiin ja tuntemuksiin tilanteissa enemmänkin kuin juonikaareen.

Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa on kunnianhimoinen ja monitahoinen sekä hauska tarina Oswaldista, joka kohtaa elämänsä rakkauden ja selvittelee tämän kanssa aikaan liittyviä fysiikan lakejakin rikkovia ominaisuuksia. Jälleen yksityiskohdat aikavirtoineen, akankoskineen ja kirjailijakomppuineen innostavat.

Kirjailijakomput olivat kalliita, mutta periaatteessa kuka tahansa saattoi ostaa Dostojevskin, Vonnegutin, Waltarin, Irvingin ja Tolkienin kompuversion ja panna sen tuottamaan tekstiä annettujen parametrien mukaisesti. Tosin kun työtoverini yritti saada Tolkien-kompun kirjoittamaan pornoversiota Sormusten herrasta, järjestelmä kaatui kerta toisensa jälkeen. Tolkien-kompussa ei ollut lainkaan erotiikkapiiriä.

Maailmanluonti nousee minulle henkilöhahmoja tärkeämmäksi tekijäksi, vaikka Jääskeläinen on vahvasti ihmisten ja heidän välisten vuorovaikutusten kuvaaja. Psyyke ja sen kuvaaminen epätavanomaisessa tilanteessa ovat avainsanoja. Taivaalta pudonnut eläintarha päättää kokoelman ja tekee sen loistavasti. Tarina on syvän symbolinen kertomus perheen isän menneisyydestä, josta hän ei ole kyennyt puhumaan, mutta päätyy lopulta purkamaan tarinan pojalleen lapselle sopivalla tavalla.

Monissa novelleissa kiehtoo etenkin lapsen näkökulma ja kyky erilaisiin tulkintoihin. Mieleen tulevat reilu pari vuotta sitten lukemani M. Rickertin novellit Holiday-kokoelmassa (arvostelu), tosin osa näistä on huomattavasti raaempia ja synkempiä mitä Jääskeläisen. Lasten kautta kerrotut tarinat voivat olla onnistuessaan usein moninkertaisesti vaikuttavampia kuin aikuisten kautta kerrotut.

Maakuntakirjastoon tehdyn haun perusteella koko Lapissa ei löytynyt kirjastosta Missä junat kääntyvät -teosta (2000). Koska Frank-monihaku kertoi kuitenkin, että kirjaa saa muualta, tein kaukolainapyynnön. Oli sunnuntai. Maanantai-aamuna sain ilmoituksen, että kirja oli noudettavissa. Siitä ei peritty varausmaksua. Ihmettelin ja tarkistin, että kirjaa ei todellakaan ole tietokannassa ja yllättäen se oli, mutta sijaintipaikka jäi kummittelemaan.

Ilmestyykö kauan sitten loppuunmyyty Missä junat kääntyvät meidän maailmassamme kirjastooni silloin kun sen joku haluaa, ja katoaa sitten taas kun se palautetaan. Missä kirja on silloin kun se ei ole kirjastossa tai lainassa?

• Esipuhe – Liisa Rantalaiho
• Missä junat kääntyvät
• Pinnan alla Toiseus piilee
• Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1
• Laurelia etsimässä
• On Murmaa kaatunut!
• Olisimmepa mekin täällä
• Taivaalta pudonnut eläintarha
• Perheterapiaa
• Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa

Missä junat kääntyvät sisältää ainoastaan yhden novellin, joka ei ole myös Taivaalta pudonneessa eläintarhassa. Perheterapiaa kertoo teinipojasta, joka aiheuttaa käytöksellään harmia perheelleen ja paikalle kutsutaan terapeutti korjaamaan tilanne. Novelli on pikkunäppärä ja toimii ihan hyvin, vaikka ei olekaan kaikkein omaperäisin tarina. Kuten jo alussa ilmeni, niin varhaisemman kokoelman novelleja on muokattu myöhempään kokoelmaan ja viilaukset olivatkin selvästi havaittavissa ja vaikutus on pääsääntöisesti positiivinen. Tarinojen varsinainen sisältö ei ole muuttunut. Yhden novellin otsikon sanajärjestys näyttää muuttuneen ja olen tyytväinen, että muun muassa Laurelia etsimässä -novellin loppulainaus on muutettu Taivaalta pudonnut eläintarha -kokoelmassa alkuun. Sillä on yllättävän paljon vaikutusta.

Jääskeläisen novellit pärjäävät fantastisesti maailmanluokan vertailussa. Lukukokemus oli sen verran mainio, että aloittelin jo Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjaa. Taivaalta pudonneen eläintarhan e-kirjaversiosta on pakko mainita sen verran, että se sisältää tolkuttoman paljon tavutusvirheitä, riippumatta millä sovelluksella sen luki. En ole huomannut samanlaista ongelmaa muiden suomenkielisten ekirjojen kohdalla. Seikka jäi häiritsemään melkoisesti. Kirjan saa myös paperiversiona.

Liz Williams: Demonien taivas

Liz Williamsin toinen Rikosetsivä Chen -kirja Demonien taivas (The Demon and the City, 2006) ei juurikaan sisällä itse Chenia, vaan pääosassa uutukais-suomennoksessa on jo sarjan ensimmäisessä osassa, Aavekauppiaan tyttäressä (arvostelu) tutuksi tullut demoni, senesalkki Zhu Irzh.

Zhu Irzh työskentelee Singapore Kolmen poliisissa, mutta tällä hetkellä ilman partneriaan, sillä rikosetsivä Chen on vaimonsa kanssa lomalla. Irzhille tulee vastaan kuuluisan Deveth Sardain kuoleman tutkimus ja demoni kun on, hän suorittaa tutkimuksia omaan moraaliseen tyyliinsä sekaantumalla henkilökohtaisesti epäiltyyn Jhai Tseraihin, jolla on monia salaisuuksia. Devethin wanna-be tyttöystävä työskentelee laboratoriossa, jossa tehdään kyseenalaisia testejä demonille ja Jhailla on sormensa pelissä siinäkin puuhassa. Tapahtumaketju käynnistyy todenteolla, olennosta jos toisestakin paljastuu yllätyksiä ja Singapore Kolme on niin jumalien kuin demonienkin keskipisteenä hätää kärsimässä.

Aavekauppiaan tytär oli humoristinen ja pirteä tuulahdus urbaania fantasiaa. Kiinalaiset uskomukset upposivat loistavasti niin sf- kuin fantasiaelementtien keskellekin. Chen ja Zhu Irzh olivat kiinnostavia uusia tuttavuuksia. Chen vaimoineen enemmän. Demonien taivaassa on jo kuitenkin väljehtyneen tuntua. Olin pettynyt kun Chenin ja hänen vaimonsa taustatarinaa ei tullutkaan enempää esille. Kirjailija ei muutenkaan tunnu haluavan selittää tarinassa taustoja. Sen sijaan hän antoi enemmän tilaa demonille, joka valitettavasti oli kiinnostavampi edellisessä kirjassa kuin tässä. Irzhistä tuli nyt jokseenkin naistenmies-tyylinen jepari, pilke jäi puuttumaan. Cheniä en enää tunnistanut kuin yhdessä kohden samaksi hahmoksi kuin Aavekauppiaan tyttäressä.

Singapore Kolme on yhä taivaan ja helvetin välimaastona kiehtova paikka ja meridiaanien kiinalainen tulkinta energioineen ja muine piirteineen omalaatuinen. Kuoleman jälkeinen elämä helvetissä tai taivaassa ja sielujen katoamispaikka tuovat mukaan yhä väriä, eikä hyvän ja pahan raja ole tukahduttavan selkeä. Ykköskirjan yksityiskohtien ilotulitusta ei kuitenkaan löydy. Tarina etenee sutjakkaasti, sillä kappaleet ovat lyhyitä, mutta samalla jos joutuu lukemaan kirjaa muutamia kymmeniä sivuja kerrallaan, se tuntuu myös pätkityltä ja kokonaisuus kärsii, kuten minulle taisi käydä. Huumori ei ole kadonnut sarjasta, sitä löytyy yhä, hieman laimeampana versiona.

Demonien taivas ei ole yhtä innostava kirja kuin Aavekauppiaan tytär, mutta tarina toimii. Jos sarjan kolmas osa, Precious Dragon, suomennetaan, luen sen kyllä. Harmi, ettei kustantaja enää viitsinyt tarjota asiakkailleen ekirja-versiota, kuten ekan osan kohdalla teki. Sain jopa sähköpostitse töykeän vastauksen kun kysyin ekirjan mahdollisuutta. Ei jäänyt hyvä maku. Ekirja tuntuu olevan yhä joillekin kustantajille kuuma peruna hyppysissä.

Kotimaisten kirjailijoiden ekirjojen kesäkuu

iPadissani odottaa 17 kotimaisen kirjailijan ekirjaa. Tämän otsikon piti olla kesäkuun 1. päivän blogikirjoitukseni otsikko, mutta eipähän sitten ollutkaan. En ole ehtinyt aloittaa yhtäkään suunnittelemistani kirjoista ja luvun alla kesken oleva ulkolaisen kirjailijan kirjakaan ei tunnu etenevän, mikä ei johdu kirjan laadusta, vaan omasta keskittymiskyvyttömyydestäni (vapaa-ajan lukemiseen).

Mutta peliä ei ole vielä menetetty, kesäkuu on vasta alussa ja sen jälkeen on vielä heinä, elo, syys, loka, marras ja joulukuu, vaikka eivät rimmaakaan yhtä kivasti kesäkuun lailla teemaan. Luen suomalaisia kirjailijoita ehkäpä liian harvoin ja varovaisesti, mutta nyt ajattelin hieman kohottaa profiilia sen suhteen. Ehkä en ihan sillä aikataululla kuin ensin ajattelin, mutta kuitenkin. Ja lukulista valikoituu pääosin sen mukaisesti keneltä ja mitä on julkaistu ekirjana. Olen lainannut kirjastosta lisäksi pari kirjaa, joita ei ollut saatavilla sähköisenä versiona. Olkoot ne poikkeuksia.