lauantai 6. toukokuuta 2017

Novellihaasteen kooste

Luen vuosittain useita novellikokoelmia, sillä sff-genren alla julkaistaan niitä paljon niin kotimaassa kuin ulkomailla. Vuosittain ilmestyy kokoelmia ja antologioita ja lehdet julkaiset oman osuutensa. On kilpailuja ja palkintoja parhaimmistolle ja useimmat lukemani kokoelmat ovatkin anniltaan korkeatasoisia. Sen sijaan antologioista ei voi aina niin sanoa, varsinkaan englanninkielellä julkaistuista. Siksipä luen antologioita todella harvoin ja silloinkin enimmäkseen suomenkielisiä. Eli novelleja tulee luettua, tosin tämä alkuvuosi ei ehtinyt määrällisesti kovin suuri olla.

Osallistuin Reader, why did I marry him? -blogin novellihaasteeseen vuoden alusta lähtien ja haaste päättyy huomenna 7.5. Tässäpä kooste siitä mitä ehdin lukea ja blogata.

Luin Francis Marion Crawfordin Ajattomat aaveet -kokoelman (arvostelu), joka sisäsi 8 novellia 1800 ja 1900-lukujen vaihteesta. Pidin kokoelmasta. Se oli sutjakkaa kerrontaa ja viihdyttävää tarinointia omalta aikakaudeltaan. Luin myös toisen kokoelman, tuoreen kotimaisen eli Katri Alatalon Älä riko pintaa (arvostelu). Sen 10 novellissa oli muutamia, jotka eivät niin purreet minuun, mutta varsin kelpoinen luettava sekin. Eli saldoni novellihaasteeseen on 18 novellia.


Mainittakoon erikseen, että olen lukenut lisäksi Hannu Rajaniemen novellikokoelmaa, mutta se on kesken, enkä siten ole siitä haastekelpoisesti blogannut. Kiva haaste kuitenkin siltä osin kuin ehdin osallistumaan, kiitos siitä!

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Arthur C. Clarke -palkintoehdokkaat 2017 on julkistettu

Tämän vuoden Arthur C. Clarke -palkintoon ovat ehdolla seuraavat kuusi teosta:
  • A Closed and Common Orbit, Becky Chambers
  • Ninefox Gambit, Yoon Ha Lee (arvostelu)
  • After Atlas, Emma Newman
  • Occupy Me, Tricia Sullivan
  • Central Station, Lavie Tidhar
  • The Underground Railroad, Colson Whitehead
Palkinto jaetaan heinäkuun 27. päivänä 2017. Voittaja saa kirjatuen ja rahaa 2017 puntaa. Tuomareina toimivat:Una McCormack (British Science Fiction Association), Shana Worthen (British Science Fiction Association), Paul March-Russell (Science Fiction Foundation), Andrew McKie (Science Fiction Foundation), Charles Christian (SCI-FI-LONDON film festival).

tiistai 2. toukokuuta 2017

Childhood's End - Lapsuuden loppu - tv-sarja

Arthur C. Clarken Childhood’s End julkaistiin vuonna 1953 ja suomeksikin jo 44 vuotta sitten nimellä Lapsuuden loppu. Kirja on klassikko, jonka luin ensimmäisen kerran 70-luvulla ja uudelleen 2013. Kirja herätti monenmoisia ajatuksia ja jopa nyt palatessani blogikirjoitukseeni siitä, muistan omanlaisen tuohtumuksen ja myös kunnioituksen minkä se aiheutti. Katsoin kirjan pohjalta tehdyn kolmeosaisen tv-sarjan viime vuonna ja nyt minisarjaa esitetään myös Kuutosella sunnuntaisin. Kaksi jaksoa on jo nähty ja kolmas esitetään ensi sunnuntaina. Liitän sarjan mukaan Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen.



Kirjan tarina kertoo avaruuden muukalaisista, jotka saapuvat Maahan rauhanomaisissa merkeissä, ohjaten ihmiskuntaa kohta parempaa maailmaa, utopiaa. Jotkut ihmiset vastustavat muukalaisten läsnäoloa, sillä heidän vaikutuksensa alkaa näkyä lapsissa uusina ominaisuuksina, mm. telekinesiana ja he eristäytyvät perheistään, eivätkä vanhemmat voi vaikuttaa siihen. Muukalaiset eivät näyttäydy ihmisille moneen kymmeneen vuoteen, mutta kun näyttäytyminen tapahtuu paljastuu myös todellinen päämäärä mihin ihmisten lajin on edettävä.

Tv-sarjaa on muutettu monilta osin ja melko paljonkin, vaikka ydintapahtumat etenevät kutakuinkin kirjan malliin. Ensimmäinen suuri muutos on muukalaisten kontaktihenkilö Rikki Stormgren, joka kirjassa on YK:n pääsihteeri. Tv-sarja on tehnyt hänestä maanviljelijän, jolla on taustarinanaan menetetty vaimo. Stormgrenistä yritetään tehdä kiinnostavaa hahmoa, jonka kanssa muukalaiset, tai lähinnä Karellen, olisivat inhimillisempiä, mutta mielestäni taustatarinalla pitkitetään minisarjaa ihan turhaan ja kaiken lisäksi hahmo on uskomattoman tylsä yrityksistä huolimatta.


Muut hahmot ovatkin sitten kiinnostavampia, ja vaikka heidän taustatarinaansa on yksityiskohdiltaan muutettu tai sulautettu keskenään, kuten astrofyysikko Milo Rodricksin (kirjassa Jan), niin heidän osuutensa toimii. Minisarjassa on myös uusi hahmo, uskovainen Peretta Jones, jota en kirjasta muista (mikä ei ole uutta), mutta tavallaan hän menee hyvin vastahahmoihin ja teemaan ylivaltiaiden ja jonkin ylimaallisen voiman läsnäolosta, joka ei kuitenkaan ole ihan sitä mitä ihmiskunta on asiasta aiemmin ajatellut. Charles Dancen valinta Karelleniksi osuu nappiin. Vaikka tv-sarja epäonnistuu monessa kohtaa, niin Karellenin ilmestys on yhtä vaikuttava tv:n ruudussa kuin se oli kirjassakin mielikuvan luomana. Yhä edelleen se saa minut läpsäyttämään kädet yhteen ja hykertelemään neroudessaan.

Lapsuuden loppu on tv-sarjana ihan katsottava, mutta monin paikoin myös puuduttava. Se ei yllä jännitteeltään kirjan tasolle, mutta ei ole myöskään täysi floppi. Käsikirjoitukseen on mahdutettu muutamia hauskoja yksityiskohtia, jotka pelastavat tilannetta ja liittyvät pitkälti myös Karelleniin. Lasten ”ylösnousemus” ja Jenniferin osuus on aika kornia, kliseistä ja tehotonta, mutta varsinainen loppu Karellenin osalta toimii. Tv-sarja on sävyltään pääosin surullinen, joten siinä se ainakin saavuttaa sen tunnelman minkä koin kirjassakin olevan. Ehkä minisarja toimii paremmin, jos ei ole lukenut kirjaa.


lauantai 29. huhtikuuta 2017

The Handmaid’s Tale – Orjattaresi – tv-sarja

Margaret Atwoodin The Handmaid’s Tale eli Orjattaresi oli yksi tämän vuoden odotetuimmista tv-sarjoista. HBO:lle on nyt ilmestynyt 10-osaisen sarjan kolme ensimmäistä jaksoa ja jatkossa yksi jakso viikossa. Osallistun tv-sarjalla Karvakasan alta löytyi kirja -blogin Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen, jossa luetaan tv-sarjaksi sovitettu kirja tai katsotaan tv-sarjaa, joka pohjautuu kirjaan. Luin alunperin vuonna 1985 julkaistun Orjattaresi-kirjan tammikuussa 2011 (arvostelu) ja se jäi mieleen varsin vaikuttavana ja sanomaltaan pätevänä teoksena, joskin suomennoksessa oli ongelmia ja luin kirjan loppuun englanniksi.

Lyhyesti tarina kertoo dystopiayhteiskunnasta USA:ssa, joka toteuttaa puritaanista uskontoa. Naisilta on viety kaikki itsemääräämisoikeus ja itsenäisyys. Päähahmo on Offred, Frediläinen, yksi niistä naisista, jonka hedelmällisyys on säilynyt tuhotulla ja saastuneella mantereella. Hän on isäntäperheensä orja, jonka tehtävä on vain tulla raskaaksi ja synnyttää isännälleen lapsi. Kirjan tarina seuraa tiiviissä ja pienessä ympäristössä Offredin tarinaa, hyvin voimakkaasti hänen pään sisällä, sillä puhuminen ja ajatusten julkituonti on kiellettyä ja rangaistavaa. Laajempi kuvaus tarinan sisällöstä ja ajatuksistani siitä löytyy kirjan arvostelusta.


Suurin haaste kirjan ja tv-sarjan välillä on luonnollisesti Offredin sisäisen maailman ilmaiseminen. Vaikka tv-sarjassa Offred on välillä kertojaäänenä ja hänen näyttelijänsä Elizabeth Moss ei puhu, on ilmaisua jouduttu siirtämään lisää puheen puolelle. Offred ei ole myöskään ainoa näkökulmahenkilö, kuten kirjassa. Tv-sarja on silti kolmessa ensimmäisessä jaksossa onnistunut tuntemuksien ilmaisussa erinomaisesti. Mossin kasvojen lähikuvat, mikroeleiden muutokset kertovat hyvin paljon ilman sanojakin ja jättää tilaa myös katsojan omille mielikuville. Samoin toisen orjattaren, Ofglenin, Gleniläisen roolissa olevan Alexis Bledelin (joka tunnetaan parhaiten Gilmore Girlsin Roryna) silmät ovat hyvin ilmeikkäät, varsinkin kolmannessa jaksossa, jossa hänen kauhukokemuksensa korostuu.

Kirjan maailma on paitsi uskonnollinen, myös rasistinen. Tv-sarjassa rasistisuutta on hieman häilytetty pois, vaikka suurin osa näyttelijöistä on valkoihoisia. Offredin Moira-ystävä ja puoliso ovat kuitenkin tummaihoisia. Offredin nimeä ei kerrota suoraan kirjassa, vaikka se on pääteltävissä. Tv-sarja paljastaa sen jo ensimmäisessä jaksossa. Kirjassa Offredin komentaja ja hänen vaimonsa eivät ole ilmeisestikään kovin nuoria ja kauniita, mutta tv-sarjan maailmaan nuorennus- ja kauneusleikkaus on tietysti tehty. Isäntää näyttelee Joseph Fiennes.


Useita yksityiskohtia on siis muutettu tv-sarjaa varten, mutta ne toimivat ja kolme ensimmäistä jaksoa olivat niin lupaavia, että odotan kiinnostuneen jäljellä olevia seitsemää ja loppua, joka ainakin kirjassa teki vaikutuksen. Ekstraplussana oli hienoa nähdä itse Margaret Atwoodin pikainen cameorooli ensimmäisessä jaksossa. Se nostaa fiiliksiä aina, kun näkee kirjailijan, ohjaajan tai vastaavan omassa tuotoksessaan mukana. The Handmaid’s Tale on katsomisen arvoinen ja ajankohtainen tv-sarja. Luonnollisesti suosittelen lukemaan kirjan ensin.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Philip K. Dick: Ubik

Jatkoin Oraakkelin kirjan (arvostelu) jälkeen Philip K. Dickin tuotannon lukemista kahden kirjan verran. Ubik on vuonna 1969 julkaistu science fiction kertomus, joka suomennettiin 1994.

Tarinassa eletään 1990-lukua ja ihmiset ovat asuttaneet kuun. Telepatia on suurta bisnestä ja telepatiaa käytetään myös vakoilu ja rikollismielessä. Psyykkisen tunkeutumisen kohteeksi joutuneen yrityksen johtaja ja tärkeä bisnesmies pyytää apua Glenn Runciterilta, jonka oma yritys on erikoistunut psi-asiantuntijapalveluiden tarjoamiseen. Runciter kerää joukon erikoisominaisuuksia omaavia henkilöitä kohtalaisen tuttuun tehtävään, mutta homma ei etenekään kuten pitää ja Runciter kuolee. Kaikkien ihmetykseksi maailma alkaa muuttua ja taantua ajassa taaksepäin ja Runciterilta ilmaantuu omituisia vihjeitä ja viestejä tehtävästä henkiin jääneille. Oma roolinsa tilanteessa on Runciterin kauan sitten edesmenneellä vaimolla, joka elää puolielämää Vaalittujen Vainaiden Moratoriossa jäisessä usvavaahdossa ja toimii yhä puolisonsa neuvonantaja välillä herätettynä. Ja mikä on ihmeaine nimeltä Ubik?

Ubik on kiehtova kirja, joka pitää sisällään käänteitä ja ihmeentuntuakin sopivassa suhteessa. Se kulkee Alfred Besterin Muskatun miehen (arvostelu) viitoittamalla telepaattipolulla. Tarinan kaari on jännittävä ja muistuttaa monelta osin muutamia Dickin tarinoiden pohjalta sovitettuja toiminta- ja scifielokuvia. Myös Ubikia on yritetty sovittaa elokuvaksi, mutta projekti ei ole edennyt koskaan käsikirjoitusvaihetta pidemmälle. Vaikka tarina kuvaakin nykyaikaan nähden menneisyyttä, se on kuitenkin hyvin futuristinen syväjäädytettyine ihmisineen, jotka herätetään keskustelemaan protonifasonien johdattamien signaalien kautta, sekä psikenttineen ja anti-psivarontajärjestelmineen.

Ubikissa on myös monia omituisuuksia ja epäloogisuuksia. Alussa merkittävän roolin saanut menneisyyden muuttaja jää loppujen lopuksi vaille kunnon merkitystä ja ubik itsessään on vähintäänkin symbolinen. Lopusta tulee vähän hölmistynyt olo. Dickin ajatusmaailma juoksee välillä omissa sfääreissään, eikä kaikkia lankoja ole välttämätön sitoa tarinan juoneen, vaan ne voi jättää hieman leijumaan. Ubik on tavallaan uni, painajainen jos niin tulkitaan. Se on mielestäni tähän mennessä lukemistani Dickin teoksista parhain, mutta silti en voi väittää mitenkään innostuneeni tekstiin ja tyyliin. Minulla on tunne, että pitäisi enemminkin tulkita kirjailijaa kuin kirjaa. Luin myös Dickin Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi -teoksen, mutta siitä myöhemmin erillisessä blogikirjoituksessa.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

BSFA-palkintojen 2016 voittajat julkistettu

British Science Fiction Associationin BSFA-palkintojen tämän vuotiset voittajat on julkistettu Easterconissa Birminghamissa. Kategorioiden voittajat (tummennettu) valittiin yhdistyksen jäsenten ja Easterconiin osallistujien äänin.

Paras romaani
  • Chris Beckett – Daughter of Eden
  • Becky Chambers – A Closed and Common Orbit
  • Dave Hutchinson – Europe in Winter
  • Tricia Sullivan – Occupy Me
  • Nick Wood – Azanian Bridges

Paras novelli
  • Malcolm Devlin – The End of Hope Street
  • Jaine Fenn – Liberty Bird
  • Una McCormack – Taking Flight
  • Helen Oyeyemi – Presence
  • Tade Thompson – The Apologists
  • Aliya Whiteley – The Arrival of Missives

Tietoteokset

Paras taidetuotos

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...